Mistä kirjoitan + disclaimer

 Tervetuloa lukemaan pientä kosmetiikkablogiani tänne loputtomien nurkkien internetiin. Kirjoitin pienen selostuksen blogini sisällöstä jo sen perustaessani, mutta onnistuin jotenkin kämmimään ja hävittämään alkuperäisen tekstin. Tässäpä siis uusi.

Blogini lähti liikkeelle ajatuksesta esitellä meikkilaukun pakollisia tuotteita, niitä joita ilman ei voi elää. Olkoon ne sitten HG (holy grail) ainesta tai muuten vaan korvaamattomia tai tarpeellisia. No, ihan pelkästään sillä linjalla en ole hommaa toteuttanut. Jos tarkkoja ollaan niin kyseiseen kategoriaan sopivia postauksia on to-del-la vähän. Mutta niitä on kuitenkin ja enköhän minä saa niitä aikaiseksi lisääkin.

Kirjoittelen pääsääntöisesti kosmetiikasta ja siihen liittyvistä asioista, mutta toisinaan joukkoon saattaa eksyä myös postauksia jotka eivät niin sanotusti kuulu joukkoon. Mukana on myös jonkin verran keittiökosmetiikkaa ja haluaisin vielä siihen liittyen muistuttaa, että jokainen reagoi erilaisiin aineisiin eri tavalla ja vaikka jokin sopii minulle, se ei välttämättä sovi toiselle. En ota vastuuta mahdollisista haitoista, joita kirjoittamani ohjeet voivat saada aikaan. Jokainen kokeilee niitä omalla vastuullaan, omaa maalaisjärkeään apuna käyttäen.

Kirjoittamani on minun henkilökohtaisia mielpiteitäni ja kokemuksiani. Muistattehan tekstejäni lukiessanne, että vaikka minä pidän jostakin ja se minulle sopii, niin kaikki muut eivät siitä välttämättä pidä eikä se aina sovi kaikille muille. Toivon kuitenkin, että kokemuksistani ja mielpiteistäni on mahdollisesti hyötyä henkilökohtaisia päätöksiä ja mielipiteitä muodostaessanne.

25.3.2013
Pieni ja täysin itsenäinen blogini ei juurikaan saa ilmaisia tuotteita testattavaksi. Jos näin kuintenkin käy, niin ilmoitan aina ilmaiseksi saamastani tuotteesta kirjoittaessani, että olen sen blogin kautta saanut. Mikäli tällaista mainintaa ei ole, olen joko itse ostanut tuotteen tai saanut sen muuta kautta käsiini. Käytän teksteissäni linkkejä. En saa linkittämisestä mitään korvauksia enkä tee linkkejä muiden pyynnöstä. Kaikki tekemäni linkkaukset ovat täysin vapaasti itseni tekemiä, sen mukaan miten olen niitä halunnut tehdä.

Kirjoitan tekstini vilpittömästi, kerron mielipiteeni rehellisesti ja sellaisena kuin se on, riippumatta siitä mistä tai miten olen tuotteen/tuotteet saanut joista kirjoitan. En saa minkäänlaista rahallista palkkiota blogin pitämisestä, kirjoitan sitä koska haluan ja koska se tuottaa minulle itselleni iloa. Toivottavasti myös lukijoilleni!




4 kommenttia:

  1. Yritin etsiä esittelyä susta täältä.. mutten kerinnyt käymään koko blogia läpi? Minkälaisessa työssä olet Oletko kosmetologi? :)

    VastaaPoista
  2. Ei minusta ole tämän kummempaa esittelyä kuin tämä ja tuo mitä kohdassa Tietoja minusta lukee. :-) En ole kosmetologi enkä töissä kauneudenhoitoalalla.

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva blogi! Olen nähnyt kommenttejasi muissa kosmetiikkablogeissa, mutta nyt vasta eräästä tuoreesta kommentistasi älysin, että olet ikätoverini eli superkiinnostava :D Kuvasta en olisi arvannut, näytät paljon nuoremmalta :) Blogisi menee ehdottomasti seurattavien listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi, toivottavasti blogistani on iloa! :-)

      Poista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.