sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Artdeco Mineral Eye Styler 87

Minun piskuinen blogini ei juurikaan saa tuotteita testattavaksi ja olinkin aivan onnesta soikeana, kun minulle tarjottiin Artdecolta mahdollisuutta saada testiin uudehkosta Dita von Teese-kokoelmasta valitsemani tuote. Samaisessa lähetyksessä saapui sitten testiin toinenkin Artdeco-tuote, nimittäin silmämeikkikynä Mineral Eye Styler sävyssä 87 dark blue. Artdecosta olen kirjoitellut yleisemmin täällä.

Eye Styler on niin sanottu automaattikynä, eli väriaine on kynän sisällä oleva pötkylä, jonka ulos tulemista voi kynää kiertämällä säädellä. Kierrekynäksikin tällaista voi kaiketi kutsua. Mineral Eye Styler on vedenkestävä eikä se sisällä säilöntäaineita, hajusteita eikä mineraaliöljyjä. Sävyvalikoima on ihanan runsas.


Meikkikynässä on kuminen "kaula", joka on hieman muotoiltu. Sen on tarkoitus helpottaa saamaan hyvä ote kynästä. Kynästä saa todellakin miellyttävän otteen ja minusta kynän "kumikaula" on ihan onnistunut oivallus ja toteutus.


Kynän toisessa päässä on pieni irrotettava teroitin, jolla värimassan kärjen voi halutessaan terottaa. Itse en ole omaani terottanut, mutta onhan se hyvä, että siihen on mahdollisuus jos sattuukin tulemaan tarvetta.


 Värimassa on jämäkkää, mutta pehmeää, lähes kermaisaa, ja se levittyy iholle helposti. Minullakin alkaa jo olla melko ryppyiset ja löysät luomet, mutta tällä kynällä värin levittäminen on siitä huolimatta vaivatonta ja helppoa. Kovin ohutta rajausta en tällä saa aikaan - ehkä jos käyttäisin tuota teroitinta niin sitten - mutta olen ollut siitä huolimatta oikein tyytyväinen aikaansaannoksiini.


Iso plussa tulee kestävyydestä. Tässä iässä (kunnioitettavat 41 vuotta) kun silmäluomet alkavat olla jo hieman raskaanpuoleiset, niin asiaan joutuu todellakin kiinnittämään huomiota. Enää ei yläluomia voikaan rajata ihan millä tahansa tuotteilla, ellei sitten tykkää siitä, että jossain vaiheessa päivää/iltaa/yötä huomaa rajausten kiivenneen kulmaluulle. Tällä kynällä tehdyt rajaukset pysyvät hyvin paikallaan eivätkä ne tuhriinnu.

Saamani sävy 87 dark blue on mielestäni erittäin kaunis, hieman hohtava, savuisen sininen sävy, jonka shimerrys on kauniisti hopeaan vivahtavaa. Se sopii mielestäni mainiosti juhlameikkiin tai iltameikkiin, mutta se on myös varsin paikallaan ihan tavallisessa arkimeikissäkin.



Tässä pari lähikuvaa silmämeikistä jossa rajaus on tehty kyseisellä kynällä. Harmillisesti kuvaushetkellä päivänvaloa oli enää vähän jäljellä, joten kuvista suurin osa epäonnistui. Luomiväri rajauksen alla on melko kiiltävää, joka hieman lisää kiiltoa myös rajaukseen.




Näitä kyniä tekisi mieleni hankkia itselleni useampi. Niin kuin yllä jo totesin, niin värivalikoima on mukavan laaja ja siitä löytyy useampi itseäni miellyttävä sävy. No, mitä sitä suotta kiertelemään; voisin mielelläni kotiuttaa ne kaikki! ;-) Pidän Mineral Eye Stylerista todella paljon ja olen iloinen, että sain sen testattavaksi. En yleensä juurikaan perusta tällaisista automaattikynistä, joten tuskin olisin itse sitä tullut hankkineeksi.

Automaattikynien huono puoli on mielestäni se, että ne ovat herkempiä katkeamaan kuin normaalit rajauskynät. Lisäksi ne ovat suhteessa paljon kalliimpia koska tuotetta on huomattavasti vähemmän (esim. Eye Stylerissa on tuotetta 0,40 gr ja saman merkin Magic Eye Linerissa 1,20 gr).

Tässä vielä kaksi kasvokuvaa, molemmissa meikeissä käytetty rajaukseen Mineral Eye Styleria. Kuvausolosuhteista johtuen valo on molemmissa vähän punakoittanut ihonsävyä.


Molempien meikkien pohja Dollish Veil Vita BB Cream #1 + Meow Cosmetics Pampered Puss Inquisitive Siamese, varjostus Meow Cosmetics Skinny Dipper (oma sekoitus), korostus Meow Cosmetics Sunsplasher (oliskohan Chausie Light) + Crystalline Cat Glow Opal, poskipuna Lily Lolo Surfer Girl, kulmat Make Up Store Tri Brow + Lumene kulmageeli ruskea, ripsissä Lumene Blueberry Curl Waterproof, luomivärit Urban Decay Naked-paletista, sinisessä kuvassa huulilla Maybelline ColorSensational #245 Magic Mauve ja mustassa Bourjois Sweet Kiss #43 pohjalla jonka päällä Magic Mauve kevyesti keskelle lisättynä.


Kuva täältä.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Kolme BB-voidetta: Lumene, Dr.Jart ja Missha


Minun on jo pitkään pitänyt saada tämä postaus tehtyä ja nyt vihdoinkin sain sen aikaiseksi. Pahoitteluni kaikille niille, jotka eivät pidä pitkistä postauksista, koska tämä on todella pitkä postaus.

Tulin viime vuonna loppuvuodesta hankkineeksi pari BB-voidetta (nyttemmin niitä on ilmestynyt pari lisääkin) ja halusin kertoa teillekin kokemuksiani niistä. Ennen tätä kolmikkoa minun kokemukseni BB-voiteista rajoittui Garnierin vastaavaan.

Ensin hankin Lumenen Vitamin C+ Heleyttävän BB-voiteen jota käytin suht tyytyväisenä muutaman kuukauden. Seuraavaksi ostin Dr. Jartin Black Label Detox Healing BB Creamin ja Misshan M Perfect Cover BB Creamin sävyssä 21. Jälkimmäistä olen käyttänyt toistaiseksi vähiten ja Dr. Jart syrjäytti Lumenen käytöstä niin, että en siihen muutamaan kuukauteen edes vilkaissut.


Kuten kuvastakin näkyy, on Lumenen voide tummin sävyltään. Se on itse asiassa minulle liian tumma. Lumenessa on lisäksi pieni oranssi vivahde, joka saa minulla kasvot herkästi näyttämään siltä, niin kuin olisin ottanut epäonnistuneen suihkerusketuksen tms. mikäli sitä lipsahtaa kasvoille yhtään liikaa. Ohutkin kerros on sellaisenaan liian tumma, mutta väri tasoittuu kun päälle huiskii vaaleata puuteria. Tiedä sitten josko se olisi kesällä sopivampi (mikäli sattuisin saamaan vähän väriä kalvakan kirjavaan nassuuni).


Tässä vielä samanmoinen kuva mutta hieman eri valaistuksessa (tai kuvakulmassa, miten sen nyt ottaa). Garnieriin verrattuna Lumene tuntui minusta kilpailukykyisemmältä noiden "aitojen" aasialaisten kaimojensa rinnalla. Siinä missä Garnierin BB-voide oli pehmeää ja notkeaa ja kasvovoidemaista niin Lumenen BB-voide oli paksumpaa ja jollain tapaa kuivemman tuntuista, jopa hieman jäykän oloista kasvoille levitettäessä. Samankaltaista jäykkyyttä ja kuivakkaa jähmäisyyttä olin havaitsevinani noissa aasialaisissa siskoissa.


Tässä naamari ilman mitään, kuvattuna ikkunan edessä luonnonvalossa. Tätä postausta varten ottamissani kuvissa on kasvoilla jatkossa vain nimeltä mainittu BB-voide, ei kasvovoidetta alla eikä puuteria, peitevoidetta tai mitään muutakaan päällä. Vaikka BB-voidetta pitäisikin voida käyttää ohjeiden mukaan ilman alle laitettavaa kosteusvoidetta, niin minä en siihen normaalikäytössä kykene vaan laitan aina myös BB-voiteen alle kosteusvoiteen normaaliin tapaan (poikkeuksena Lumenen BB).

Ihoni on herkkä sekaiho (ja ongelmainenkin se tuntuu aika ajoin olevan) ja ainoastaan nenän aluetta voisi kuvailla rasvoittuvaksi. Muutoin iho on joko normaali tai kuiva. Nenän rasvaisuustaipumuksesta huolimatta se on myös kuivakka pielistään, joissa iho saattaa jopa hilseillä. Hilseilyä esiintyy herkästi myös leuassa ja jonkin verran poskissa nenän vieressä. 


Lumene Vitamin C+ Heleyttävä BB-voide SPF 20, 01 Light

Käytin tätä muutaman kuukauden lähes yksinomaisena meikkivoiteenani töissä. Minulle muodostui tavaksi laittaa ensin tätä, sitten mineraalimeikkipuuteria isolla puuterisiveltimellä päälle. En varsinaisesti buffannut puuteria ihoon, vaan ihan vaan sivelin ja ihan kevyesti pyörittelin sen BB-voiteen päälle. Minulla oli pari sopivan vaaleata puuteria joilla sain Lumenen liian tummaa sävyä häivytettyä vaaleammaksi.


Kuvastakin näkee, että sävy ei ole minulle ihan oikea. Lisäksi näyttäisi siltä, että Lumenen BB- voide korostaisi silmänalusia, mihin en kyllä käytännössä ole kertaakaan kiinnittänyt huomiota. Liekö tässä vain valo tehnyt kepposiaan... Lumene tasoittaa ihonsävyä ja tekee siitä kuulaamman näköisen. Olin Lumenessa erittäin tyytyväinen sen kestoon; teen pitkiä työpäiviä (pisimmillään 12,5 tuntia) enkä juuri koskaan ehdi työpäivän aikana korjailla meikkiä mitenkään sen kummemmin ja en muista, että työpäivän aikana tai sen päätteeksi olisi pitänyt kauhistella peilistä takaisin pällistelevää tyyppiä (ainakaan siis kasvomeikin takia).

Lumene käyttäytyi erinomaisen hyvin ihollani eikä se korostanut kuivia kohtia lainkaan. Lumenea käytin enimmäkseen ilman kosteusvoidetta sen alla, BB-voide tuntui kosteuttavan ihoa hyvin ihan pelkiltäänkin ja koska se ei korostanut ihon kuivia kohtia niin en kokenut tarvitsevani sen alle mitään. Nenä alkaa juu kiiltämään jonkin verran päivän mittaan mutta ei mitenkään liian häiritsevästi. Voide ei minulla kulkeudu juonteisiin eikä ala rullautua/hankautua pois iholta kesken päivää.

Mikäli minun pitäisi kuitenkin pitkän työpäivän jälkeen lähteä samalla naamalla vaikkapa istumaan iltaa ystävien kanssa, tekisin uuden pohjan tämän päälle mineraalimeikkipuuterilla ja virkistäisin meikkini muiltakin osin. En ole kertaakaan kokeillut miten homma toimisi jos tuohon päälle lätkisi vain uuden kerroksen BB-voidetta. Minulle se ei ehkä sopisi, koska Lumenen voiteessa on se oranssi vivahde.

Näin sitä kuvataan Lumenen nettisivuilla:
"Heleyttävää luonnollista kosteutta ihollesi uuden Lumene Vitamin C+ Heleyttävän BB-voiteen avulla! Kaiken ikäisille sopiva BB-voide sopii erityisen hyvin naisille, jotka elävät ”kiireisimpiä” vuosiaan ja jotka haluavat suojata ihoansa ikääntymisen ensimerkkejä vastaan, ja joille käyttömukavuus, nopeus ja helppous ovat tärkeitä ominaisuuksia. Kun halutaan yhden tuotteen ratkaisevan kaikki ongelmat; kosteuttavan, suojaavan auringolta, häivyttävän ihon pikkuvirheet ja olevan myös luonnollisen näköinen meikkivoide.

Tuote sopii kaikille ihotyypeille. BB-voiteen C-vitamiini tukee ihon omaa kollageeninmuodostumista, joka parantaa ihon kimmoisuutta, kosteuttaa ja kirkastaa. Lumene Vitamin C+ Heleyttävä BB-voide tasoittaa ihon sävyä ja peittää pienet virheet - ihosi näyttää tasaisen kauniilta ja luonnolliselta."

Kaiken kaikkiaan olisin tähän voiteeseen aivan erinomaisen tyytyväinen jos siitä vain olisi saatavilla minulle sopivampi sävy. Minusta tuotteen kuvaus on ihan osuva. Sitä en tosin osaa oikein kommentoida, että vaikuttiko voide ihoani kirkastavasti ja sen kimmoisuutta lisäävästi, mutta ainakin se tuntui kosteuttavalta ja näytti hyvältä. Hintaa tällä voiteella taitaa olla normaalisti pari kymppiä ja tuubissa on tavaraa 50 ml. Tuubi on ihan normaali puristettava voidetuubi kierrekorkilla.


Dr. Jart Black Label Detox Healing BB Cream

Tätä voidetta olen käyttänyt myös noin pari kuukautta pääasiallisena meikkivoiteenani. Tämän kanssa toimin samoin kuin Lumenen voiteen eli päälle huiskin kevyesti mineraalimeikkipuuteria. Eivät nämä kaiketi mitään puuteria päällensä tarvitsisi mutta jotenkin sen pois jättäminen tuntuu mahdottomalta, niinpä siis huiskin puuterini nassuun ihan vain tottumuksesta.


Tohtori Jartin voiteessa on minulle melko hyvin sopiva sävy, joka tosin tummuu päivän aikana aavistuksen verran, mikä on minulle hieman liikaa vaikka pelkkä aavistus onkin. Tätä ei tietääkseni kai ole kuin tämä yksi vaihtoehto edes tarjolla. Voide on koostumukseltaan aika paksuhkoa ja alkuun hyvinkin pehmeän ja kermaisen ja rasvaisen tuntuista, mutta sitten kun sitä alkaa levittämään kasvoille se muuttuu hieman karheahkon oloiseksi. Tuoksu on mielestäni mieto ja ihan miellyttävä eikä se tunnu kuin voidetta levittäessä.

Pysyvyys on hyvä eikä tämänkään BB:n kanssa ole tarvinnut pitkänkään työpäivän jälkeen hävetä peiliin katsoessaan, vaikka ei olisikaan päivän aikana ehtinyt meikkiä korjailla. Mutulla sanoisin, että verrattuna Lumeneen tämän kanssa tulee kiilto esiin ehkä hieman nopeammin ja päivän aikana saattaa tulla mieleen meikin korjailu, jos vain töiltänsä ehtii.

Näin voidetta kuvataan Sephoran sivuilla:
"What it is:
A purifying face cream that provides age defense, and hides uneven skintone and blemishes.

What it is formulated to do:
- Botanical Formula to purify and calm blemish prone or sensitive skin while also combating dark spots and pollutants for an enhanced radiance
- Features SPF 25 sun protection
- Comes in one universal shade

Perfect and protect skin instantly with this all-in-one multifunctional Beauty Balm. This triple-action formula naturally covers blemishes and uneven skintone, and contains botanical actives to purify and calm blemish-prone or irritated skin. Arbutin works to erase unwanted dark spots, while caviar extract and antioxidants protect skin from inner and outer pollutants for an enhanced radiance. Lightweight with sunscreen protection for simple, one-step neutralizing coverage, this soothing cream delivers optimal results for both women and men" 


En osaa ottaa kantaa siihen onko kyseinen voide parantanut ihoni vointia tai vaalentanut siinä olevia tummempia jälkiä. Ainakaan se ei ole huonontanut ihoni kuntoa, mikä on iso plussa! ;) Olen tykännyt tästä voiteesta kovasti. Se ei kuitenkaan lopulta päätynyt suosikikseni ja annoin sen siskolleni, jonka ihonsävyynkin se todennäköisesti paremmin sopii. Ei tässä ollut mielestäni mitään valittamista ja oikeastaan ainoa syy miksi tuubistani luovuin enkä osta uudestaan oli tuo sävyasia.

Voisin kuvitella, että tämä olisi enemmän vähän kuivemman ihon omaavien mieleen eikä  välttämättä sovi yhtä hyvin helpommin rasvoittuvalle ihotyypille.

Hinnaltaan tämä BB on hieman kalliimpi kuin esim. meillä myytävät marketti-BB:t, enkä osaa sanoa mitä eroa on esim. yllä mainitun Sephoran myymällä, $36 maksavalla voiteella ja korealaisen nettikaupan myymällä, $26.49 maksavalla voiteella. Tuubeissakin näyttää olevan eroa. Oman Dr.Jartini olen ostanut tuolta korealaisesta putiikista (joka on muuten aivan ihastuttava nettikauppatuttavuus, palvelu on erinomaisen hyvää, kiitos miljoonasti Kamichalle vinkistä!).


 Missha M Perfect Cover BB Cream # 21

Misshan voide teki minuun vaikutuksen heti siltä seisomalta kun sitä ensi kerran kasvoilleni laapin. Olin aivan rakastunut ja ihastunut ja onnessani. Ikävä kyllä onneni oli harmillisen ennenaikaista. Sävyltään # 21 on muuten aikas sopiva minulle, mutta siinä on aavistus punertavuutta jonka kylläkin saa puuterilla peittymään. Missha on kolmikon vaalein kasvoilla punertavuudestaan huolimatta ja sillä on mahdollista kerrostamalla saada aikaan jopa kalpea vaikutelma.


Tätä olen käyttänyt vasta melko vähän. Syynä ehkä alun ehdottoman ihastuksen jälkeinen pieni pettymys. Kun kokeilin tätä ensimmäisen kerran töihin niin loppupäivästä (tai oikeastaan yöstä, koska olin tuolloin yövuorossa) vessassa käydessäni olin hieman järkyttynyt ja kauhistunut, kun katsoin itseäni peilistä. Leukani alueelta, joka tuolloin oli vähän kuivakka, oli voide tavallaan "kuoriintunut" pois, jättäen leukani oikean puolen laikukkaan näköiseksi ja iho näytti ikään kuin "repaleiselta". Minulla oli mukana vain mineraalipuuterini jolla yritin tilannetta korjata, mutta ei se muistaakseni oikein sujunut.

Misshan voide on tunnultaan melko kermaisaa ja siinä on minusta suht voimakas tuoksu, joka muistuttaa perinteisen Nivea Creamin tuoksua. Koska koostumus levitettäessä tuntuu niin kermaisalta, lähes rasvaiselta, niin oletín automaattisesti, että tuote olisi erittäin kosteuttava eikä ihon paikallisesta kuivuudesta muodostuisi ongelmaa. Mutta niin vain toisin kävi. Sanoisin, että Missha on varmasti aivan ihana BB-voide normaalille iholle. Ehkä se toimisi myös rasvoittuvalla iholla?

Näin tuotetta kuvaillaan Cosmetic-Love.comin sivuilla:
"It provides excellently concealing any types of pigmentation or discoloration area on face including acne, couperose, vitiligo, age spots, sun spots and dark circles.
- For all skin type even for acne skin type
- It can be used as a makeup base or foundation.
- Containing substances for Soothing the skin (Na-complex)


MISSHA M Perfect BB Cream Contains natural ingredients that do not damage or irritate the skin. With Continuous use, your sensitive skin will be calm, protected from redness and keep its health.
MISSHA M BB Cream is a natural care cream for sensitive skin, naturally covering the irregularities on the skin as well as improving skin texture. Botanical ingredients, such as mugwort and pumpkin, and the nutritional ingredients keep skin moist and silky. MISSHA M BB Cream is a multifunctional product that can be used instead of makeup base and foundation."

Allekirjoitan hyvän peittokyvyn, joskaan kokonaan ilman erillisiä peiteaineita ei ehkä pärjää jos peitettävät alueet ovat haasteellisia. Mutta BB-voiteeksi tämä peittää mielestäni ihan kiitettävästi. Ihastuin suin päin tämän BB:n jättämään jälkeen. Se ei valitettavasti tule kuvassa lainkaan niin hyvin esille kuin livenä. Heti levittämisen jälkeen kasvojen iho vain näyttää yksinkertaisesti ihanalta. Harmi, että lopputulos ei ole pidemmän päälle kovin kestävä, ei ainakaan siis kuivakkuuteen taipuvaisella omalla ihollani ollut.

Tällä hetkellä ihoni on suorastaan hyvässä kunnossa (kop, kop), joten täytyisi varmaan ottaa Missha nyt tehotestaukseen, josko se vähän nostaisi pisteitään minun silmissäni kokonaisuutta ajatellen. Hinnaltaan Missha on varsin edullinen, omani ostin jo mainitusta Cosmetic-Love-nettikaupasta ja otin 50 ml:n vetoisen pumppumekanismilla varustetun tuubin, joka maksaa siis $14.87.




Mitään näistä BB-voiteista ei tarvitse hölvätä kasvoille suuria määriä, ne ovat kaikki hyvin riittoisia. Itse pidän muutenkin vähän kevyemmällä kädellä levitetystä meikkivoiteesta kuin paksusta pakkelikerroksesta ja olen ollut näiden kaikkien peittävyyteen hyvin tyytyväinen. Ohuellakin kerroksella ne tasoittavat kasvojen sävyä nätisti. Kuitenkin ainoastaan Misshan BB-voide on tehoiltaan sellainen, että sillä voisi pärjätä silloinkin, kun on oikeasti peitettävää. Minulle kelpaa useimmiten ihon värin tasoittuminen enkä useinkaan arkikäytössä välitä vaikka ihan kaikki ihon pikkuvirheet eivät olisikaan täydellisesti peitossa. Itse levitän BB-voiteeni käsin, minusta se on varsin nopeaa, näppärää ja lopputuloskin on mielestäni ihan kohtuullinen.

Näistä mikään ei ole suosikkini BB-voiteista, vaan sen löysin tilaamalla Cosmetic-Lovesta tämän BB-voiteiden kokeilusetin. Sekään ei ole tosin varmaa, kuinka kauan kyseinen BB pitää suosikin titteliä hallussaan. Suosikistani teen varmasti jossain välissä jonkinlaisen postauksen siitäkin.


Kuvat täältä, täältä ja täältä.

torstai 7. helmikuuta 2013

Silikonivinkki hiuksille

Tulin tilanneeksi Beauty Bay:stä vähän niin kuin paketin täytteeksi ja koska sattui olemaan alessa hiuksille tarkoitetun milk_shake Glistening Argan Oil hoitoaineen. Otin pikkuisen 10 millilitran putelin, koska olen olen yritänyt vähän niin kuin vältellä silikonisia tuotteita niin ihon kuin hiustenkin hoidossa. En tiedä mikä lie oikosulku aivoihin siinä tilaushetkellä sitten iskikään.

Olen nyt jokusen kerran tuota käyttänyt ja täytyy sanoa, että aika kova se on myymään itseään minulle. Olen alkanut harkitsemaan isomman putelin hankkimista. Glistening Argan Oililla hiukset tulevat ihanan kiiltäviksi ja todellakin siloisiksi. Ainetta tarvitsee väin vähän kerralla eli se on todella riittoisaa. Itse lorautan sitä pikkuisen kämmenelle ja hieron sen sitten ensin molempiin kämmeniin ja sitten hiuksiin. Aine levitetään pesun jälkeen kosteisiin hiuksiin.


 Eihän se silikoni kaiketi mikään suuren suuri peikko hiuksissa ole, minulla nyt vaan sattuu olemaan sellainen kummallinen ajatus, että en sitä haluaisi käyttää. Glistenin Argan Oil on nyt kuitenkin lirkutellut minulle niin vakuuttavasti, että tällä hetkellä tuntuu, että kaippa sitä on lisää saatava. Kovin edullista se ei mielestäni ole, enkä ole vielä ehtinyt tutkailemaan saisiko sitä jostain muualtakin kuin Beauty Bay:stä ja mihin hintaan.

Jos siis hiuksesi kaipaavat kiiltoa ja silkkisyyttä, niin tässä yksi varteenotettava vaihtoehto. Minun erittäin huonokuntoiset, useampaan kertaan blondatut ja normaalisti pesun jälkeen melkoista purkkaa olevat hiukset kiillottuvat ja silostuvat tämän tuotteen avulla vaivatta. Tässä vähän onneton kuva edellisiltana pestyistä ja ilmakuivatuista hiuksista (harmi ettei kiilto näy kunnolla, koska sitä todellakin on Glistening Argan Oilin käytön jäljiltä).


Tuotekuvaus lupaa aineen hoitavan hiuksia tehokkaasti ja jättävän ne silkkisen sileiksi ja pehmoisiksi. Se lupaa aineen myös lyhentävän hiusten föönaukseen kuluvaa aikaa radikaalisti. Siitä minulla ei ole toistaiseksi kokemusta, koska olen yrittänyt välttää hiusteni rasittamista lämmöllä. Tuohon kiiltoon ja silkkisyyteen olen ollut erittäin tyytyväinen ja niiltä osin allekirjoitan tuotekuvauksen antamat lupaukset.

Tuotekuva.