Huulipunavallankumousta täälläkin

Oikeasti nukun suurimman osan vallankumousta yövuoron jälkeen, mutta illalla kun taas suunnistan uudestaan yötöihin, niin huulia taitaa koristaa tämä aika ihana Yves Rocherin limited edition huulikiilto sävyssä Rose vif.

Kuvat on vähän huonoja kun ne eilen illalla äkkiä nappasin ennen töihin lähtöä eli valoa oli hieman niukasti, mutta kyllä niistä sentään jotain tolkkua saa. Yves Rocher kertoo tämän olevan huulikiillon mutta minusta se on kyllä enemmän melkeinpä huulilakka kuin -kiilto.

Pigemntti siinä on todella voimakas, itse en ihan täyslaidallista tykkää huulille ladata koska se on niin hurjan pigmenttinen, mutta hieman sormella pehmentäen väristä tulee todella kaunis. Ihan kunnolla kun huulet meikkaa niin väri on aika punainen, mutta pehmennettynä siitä tulee minun makuuni upea, hieman vadelmanpunaiseen vivahtava.

Huulikiilto tuntuu huulilla tosi pehmeältä ja miellyttävältä ja kuluessaan se jättää ihan nätin stainin jälkeensä. Olin todella positiivisesti yllättynyt miten miellyttäva huulikiilto tämä Rose vif onkaan.

Tuubikuva on lainattu YR:n sivuilta. Se on ihanan iloisen kirjava. Ei kaiken aina tarvitse olla niin vimpan päälle tyylikästä ja mustaa.

Huulipunavallankumouksessahan on kyse naisten sydän- ja hengitysterveydestä ja kauniin punaiset huulet ovat tänään merkkinä siitä, että haluaa olla mukana tukemassa asiaa. Lainaus tempauksen facebook-sivuilta:

"Haastamme kaikki naiset mukaan Huulipunavallankumoukseen aloittamaan onnistumisen kierteen! Punaa siis huulesi 16.5. merkiksi siitä, että naisten sydän- ja hengitysterveys on lähellä sinunkin sydäntäsi."

Ota sinäkin siis rohkeasti haaste vastaan ja punaa huulesi tänään vaikka vähän totutusta räväkämmin!

  Hyvää yötä! :-)

Kaunis bloggaaja vs. ruma todellisuus

Karkkipäivän Sanni kirjoitteli Lushin hunajashampoosta ja siinä yhteydessä mainitsi lukijansa kommentista, jossa tämä oli maininnut, että oli kiva nähdä kuva jossa näkyi silmäpussit, kun bloggaajat vaikuttavat niin täydellisiltä. Olin jo aikaisemmin miettinyt vähän läheltä liippaavaa postausta ja tuosta inspiroituneena sitten päätin tämän postauksen päästää eetteriin.

Alunperin lähdin itsekseni pohtimaan omakuvia, joita kauneusblogeissa vilahtelee. Todella monissa blogeissa kuvat ovat erittäin hyvälaatuisia ja usein ihan mielettömän kauniita. Siis ihan kuvina. Lisäksi bloggaajatkin näyttävät niissä useimmiten todella kauniilta ja juu, aika täydellisiltä. Siitä ajatus sitten kiiti seuraavaan aiheeseen eli kuvankäsittelyyn.

Noh, miksi kukaan haluaisi laittaa itsestään rumia kuvia julkiseen jakeluun? Minä ainakin yritän valita kuvistani postauksiin ne parhaat ja edustavimmat. Onko se sitten turhamaisuutta vai mitä, en tiedä? Olen minä niitä rumiakin kuvia blogiini laittanut ja tulen laittamaan vastakin, mutta jos esittelen esimerkiksi jotain meikkikokonaisuutta niin edelleen valitsen postauksiini (omasta mielestäni) parhaat kuvat.

 Puhumattakaan siitä miten fiksun kuvan sitä itsestään antaa julkaisemalla vähemmän fiksuja kuvia...

Toisaalta voisi tietysti pohtia mikä on rumaa ja mikä kaunista ja/tai täydellistä. Minusta ei saa täydellistä tekemälläkään. Liekö maailmassa edes olemassa täydellisen kaunista ihmistä? Kauneusihanteetkin poikkeavat paljon toisistaan riippuen katsojasta ja usein myös kulttuurista/maasta. Itse tässä yhteydessä ajattelen rumilla kuvilla esimerkiksi kuvia minusta ilman meikkiä ja varsinkin kuvia, joissa ihoni on huonossa kunnossa. Sen kunto kun vaihtelee oikeastaan jatkuvasti.

 Meikitön minä

Tarkoittaako se sitten sitä, että pitäisin itseäni rumana aina, kun heilun kotona verkkareissa ja pitsaa muistuttavan naturellin naamani kanssa? Ei tarkoita. Mutta siitä huolimatta koen ne kuvat rumina enkä erityisen mielelläni niitä täällä julkisesti esittele.

Pyjamassa ja kauhtuneessa villatakissa aamutukalla, yövuoron jälkeen ilman unia iltapäivällä vuorokauden vanhassa meikissä (tai mitä siitä on jäljellä)

Eihän rumista kuvista ole tietenkään mitään haittaakaan ja joskus jollekin siellä ruudun takana ne kuvat voivat olla päivän pelastus; voi tuntua ihanalta huomata, että joku muukin näyttää normaalisti siltä, että naaman tilalla on se äitien tekemä roiskeläppä. Tai huomata, että eihän oma tilanne niin paha olekaan, tuokin näyttää noin paljon pahemmalta kuin minä! Toisaalta, onko rumia kuvia edes kiva katsella? Jos nyt itseäni ajattelen blogien lukijana niin taidan minä mieluiten kuitenkin katsella kauniita kuvia kauniista ihmisistä, kuin rumia kuvia rumista ihmisistä (oikeastihan aika harva ihminen on varsinaisesti ruma).

Tietenkin tässä törmätään taas siihen subjektiivisuuteen. Minun kaunis ja/tai minun ruma ei ole välttämättä sama asia kuin sinun kaunis ja/tai sinun ruma. Ollessani erittäin ylipainoinen (ylipainoinenhan minä olen edelleen normimittareilla mitattuna) minua ärsytti normaalipainoisten tai lähes normaalipainoisten kitinä siitä, miten heidän pitäisi laihduttaa, ja hyi että miten on läskiä siellä ja läskiä täällä. Tuntui ikävältä kuunnella sellaista, kun itsellä sitä laihdutettavaa oli 30 kg. Vaikka koen kasvojeni ihon kunnon aika ajoin aivan hirveäksi, niin takuuvarmasti löytyy useampia jotka todennäköisesti suhtautuisivat minun kitinääni ihostani kuten minä suhtauduin noihin läskipuheisiin. Taas pääsen lempisanontaani: kaikki on niin suhteellista!

Lisäksi meillä kaikilla on paremmat ja huonommat päivät. Joskus sitä vaan näyttää nätiltä, ihan sama mitä on nassussa ja niskassa. Joinakin päivinä puolestaan näyttää omaan silmään ihan susirumalta vaikka mitä taikatemppuja yrittäisi tehdä, ja miten upeita rytkyjä niskaansa kiskoa. Kaiken kukkuraksi me itse näemme itsemme aivan eri silmin kuin muu maailma. Itse on niin helppoa nähdä vain ne negatiiviset asiat itsessään, ne pomppaavat aina ensimmäisenä silmiin peilistä ja valokuvista. Ne harvemmin kuitenkaan ovat niitä asioita joihin muut meissä ensimmäisenä kiinnittävät huomiota.

Minä olen aina "kärsinyt" eriparisista silmistäni ja varsinkin nuorena koin, että se on isokin haitta kasvoissani. Harvemmin kukaan koskaan on eriparisuudesta kuitenkaan kommentoinut mitään ja jos se on tullut puheeksi, niin suurin osa ihmisistä on sanonut ettei huomannut sitä ennen kuin mainitsin asiasta. Kaiken lisäksi olen saanut koko aikuisikäni ajan eniten kehuja juuri silmistäni! Miksi siis edelleen asia on minulle arka ja minun on vaikea julkaista esim. täällä blogissa kuvia kasvoistani joissa silmien eriparisuus näkyy erityisen selkeästi? Tai miksi ylipäätään olen niin idiootti, että otan asian puheeksi ja oikein korostan ja alleviivaan sitä? Ihan niin kuin minun silmieni eriparisuudella olisi muka jollekulle muulle yhtään mitään merkitystä! Ihmismieli on kummallinen!

Nykymaailmassa meidät ympäröidään aika lailla kuvilla täydellisistä naisista. On timmiä kroppaa ja niin silkosen siloista ihoa, että ei mitään rajaa! Ripset ovat maskaramainoksissa vähintäänkin samaa tasoa kuin pidemmän luokan ripsipidennykset, ja meikkikuvien lähikuvissa kasvoissa ei ole nähtävissä yhden yhtäkään ihohuokosta, rypyistä nyt puhumattakaan! Julkisuuden henkilöt näyttävät kuvissa aina niin kauniilta ja iättömiltä, ihan kuin heitä eivät normaalit elämän faktat koskettaisi ollenkaan.

Palatakseni takaisin blogimaailmaan, niin haluan uskoa, että kosmetiikkablogeissa esim. kuvamanipulaatiota ei juurikaan harrasteta. Photoshoppaaminen jäänee useimmissa kosmetiikkablogeissakin lähinnä värintoiston ja kontrastin säätämiseen. Olisihan se tietysti aivan ihanaa lätkäistä blogiin "hieman" paranneltuja kuvia. Eihän se kai olisi sen kummempaa kuin naistenlehtien mainokset mullistavista meikkivoiteista, ihmeseerumeista sun muista supertököteistä. Yhtä todellisia nekin ovat, ja niitä saa ihan laillisesti ja luvan kanssa mainostarkoituksessa esitellä.

Koska osaan käyttää kuvankäsittelyohjelmaa (niin kuin näkyy, yllä tosin ehkä "aavistuksen" rautalangasta vääntäen) ja tiedän miltä paranneltu kuva näyttää niin kuvittelen, että osaan katsoa ihmisten kuvia hieman eri tavalla kuin sellainen, joka ei osaa kuvia tietokoneella parannella. En ole kuitenkaan ammattilainen, joten saatan todellakin vain kuvitella. Joskus pysähdyn joidenkin blogissa esiintyvien kuvien äärelle ja mietin, että ihanko oikeasti tuo ja tuo meikkivoide näyttää noin mielettömän kauniilta ja hyvältä ja tasaiselta ja onko kuva todellakin käsittelemätön. Aina käsittelyä ei pysty kuvista erottamaan, kyllä niitä voi parannella paljonkin ilman, että kukaan pystyy sitä näkemään.

Mutta! Kuvatkin voivat valehdella! Joskus kuvat voivat näyttää ihan suoraan kamerasta otettuina siltä, niin kuin niitä olisi jo paranneltu jollakin ohjelmalla. Kuva on myös aina pysäytetty, se on vain sen hetkinen välähdys tilanteesta, kuin mitä napin panallus ja kameran sulkijan liike kestää. Se ei suinkaan aina ole totuus, joskus se on jotain ihan muuta, niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka henkilökohtaisesti valitsenkin postauksiini ne mielestäni onnistuneimmat kuvat, niin yritän karsia niistä onnistuneimmista pois ne kuvat, jotka mielestäni näyttävät kaunistellun totuuden jo valmiiksi. Tai no, joskus turhamaisuuttani voin laittaa mukaan vaikka yhden tai kaksi sellaistakin kuvaa, jotka eivät mielestäni ihan täysin vastaa todellisuutta, vaan ovat sitä parempia, esim. iho näyttää kuvassa paremmalta kuin livenä. Minäkin olen vain (turhamainen) ihminen (ja toisinaan myös vähän turhan ylikriittinen)!

Lisäksi on vielä sekin aspekti tässä blogikuva-asiassa, että aika harvalla harrastajabloggaajalla on studiotason valaistusta tai olosuhteita. Bloggaaja on siis luonnonvalon armoilla ja joutuu etsimään parasta mahdollista paikkaa ja/tai odottamaan parasta mahdollista kuvausaikaa päivästä saadakseen mahdollisimman onnistuneita ja todenmukaisia kuvia. Aina ei kuitenkaan ihan natsaa.

Jos oikein pitkälle mennään niin mukaan soppaan saadaan sekoitettua vielä kamera-asetukset, kropan ja pään asennot, valon suunta, sen väri, kirkkaus ja voimakkuus ja erilaiset heijastukset sun muut kikkailut. Tietenkin kuvien laatuun vaikuttaa paljon myös se millaisella kameralla bloggaaja kuvaa ja millaisella tietotaidolla. Niin se vaan menee ja olisi aika mahdotonta, että kaikki olisivat yllämainituissa asioissa samalla viivalla. Onneksi harjoitus tekee mestarin ja kaikkea voi opetella!

No niin, teksti on jo pitkä kuin nälkävuosi, joten lienee parempi lopetella. En tiedä mikä tässä nyt oli se pääasiallinen sanoma ja tarkoitus. Ehkäpä halusin jotenkin (aavistuksen monimutkaisesti kylläkin) tuoda esille sen seikan, että vaikka moni bloggaaja kenties bloginsa perusteella vaikuttaakin täydelliseltä, niin ei hän todennäköisesti sitä suinkaan ole. Mutta ihan niin kuin esimerkiksi aika moni facebook-tilin omistajista haluaa todennäköisesti laittaa profiilikuvakseen jonkun kivan ja nätin ja edustavan kuvan, niin myös suurin osa bloggaajista haluaa julkaista kivoja, nättejä ja edustavia kuvia itsestään. Minusta se on vain inhimillistä ja ihan normaalia (ja myös lukijaystävällistä, IMHO).

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki bloggaajat aina näyttäisivät yhtä täydellisiltä, kuin mitä heidän still-kuvansa blogipostauksissa ovat (en todellakaan puhu nyt itsestäni ;-) ). Loppukaneettina voisin vielä todeta, että meissä kaikissa on kaunista (niin kuin myös rumaakin, kyllä kuulkaa angelinajolietkin näyttävät joskus rumilta), mutta lohdullista kyllä, täydellinen meistä ei ole kukaan!

Luottotuotteeni kulmien meikkaamiseen

Olen aika laiska meikkaamaan kulmakarvojani enkä esim. nuorena juurikaan jaksanut kulmakarvoilleni tuhlata ajatuksiani ajastani nyt puhumattakaan. Parikymppisellä Mohnilla rehottivat kulmakarvat enemmän ja vähemmän luonnonmukaisessa tilassaan. Nykyään nyppiminen ei ole mikään ongelma, se sujuu siinä naamanpesun yhteydessä ilman sen suurempia poruja. Ainoa pieni murheenkryyni on kulmien varsinainen muotoilu, se ei aina suju ihan toiveiden mukaan ja toisinaan se tuntuu jopa supervaikealta.

Laiskuuteni takia käytän mielelläni kulmien meikkaamiseen helppoja ja nopeita keinoja enkä jaksa kauheasti kikkailla minkäänlaisten hankalasti käytettävien kulmatuotteiden kanssa. Monesti arjen vauhdissa tulee kulmiin sutaistua nopeasti ainoastaan Lumenen ruskeaa kulmien muotoiluvahaa ja sitten menoksi. Itse tuppaan aina puhumaan kulmageelistä, mutta virallisesti tuo näyttäisi kulkevan nimellä Lumene Blueberry kulmien muotoiluvaha.

Olen tainnut tuolla jossain blogin alkuaikoina kyseistä kulmageeliä moittia mutta niin vaan minulla on jo ties miten mones putkilo sitä kierroksessa. Nopea, huoleton ja antaa sen verran väriä, että pärjää hätätilanteessa pelkästään silläkin. Sävyltään se voisi omaan makuuni olla hieman viileämpi, mutta se ei ole niin paljon lämpimään kallellaan kuitenkaan, etteikö se toimisi ihan kivasti. Pieni negatiivinen puoli tuotteessa on se, että jos sitä sutii turhan runsaasti kulmiinsa niin ne kuivuvat jonkin verran tönkön tuntuisiksi.

Tällä taisin jouluna lahjoa muutamaa henkilöä...jos nyt oikein muistan. Siitä on todellakin kehkeytynyt varsinainen luottotuote minulle, tämän voisin sanoa lukeutuvan niihin meikäläisen pakollisiin. Vähän tylsä tuote ja aika rumakin, mutta ah niin käytännöllinen ja tarpeellinen.


Etsin pitkään sopivan viileän sävyistä kulmaväriä, kaikki päällepäin täydelliseltä näyttävät kulmakynät ja/tai -puuterit osoittautuivat aina viimeistään valokuvissa liian punaruskeiksi. Ei sillä, että valokuvilla nyt niin väliä olisi, mutta perfektionistina minua häiritsi se tosiasia, että jos kulmani näyttivät valokuvissa punaruskeilta niin ehkäpä ne näyttivät siltä myös livenä jossain tietyssä valaistuksessa tms.

Muistaakseni Karkkipäivän Sanni vinkkasi Make Up Storen Tri Brow'sta, kun joskus jossain kommentissani kitisin ongelmastani. Tri Brow oli mielestäni aika kallis ja mietin raaskinko kulmakarvoihin käyttää niin paljon rahaa (tuolloin 20€, nyt näyttäisi maksavan esim. Sokoksen verkkokaupassa 21€. Postauksen lopussa esiintyvän söpöilyboksin olen hankkinut Tri Brow'n jälkeen kun pää oli jo aukaistu).

Ostopäätöksen tekoa helpotti kuitenkin kovasti se seikka, että Tri Brow sopii myös luomivärikäyttöön. Näppärää! Tummin sävy on minulle aivan liian tumma kulmakarvoihin, mutta luomivärinä se on ihan käyttökelpoinen. Käytännössä tosin Tri Brow on jäänyt aika vähälle käytölle muuta kuin kulmissa.

Luonnehtisin Tri Brow'ta aika lailla täydelliseksi kulmatuotteeksi ilman yhtä ärsyttävää ja käytännössä melko harmillista seikkaa. Siitä hajoaa nimittäin kansi melko herkästi ja ihan ilman erityisen rankkaa käsittelyäkin. Oma Tri Brow-palettini on säilytetty tukevasti ja melko staattisesti meikkipenaalissani ja reissussakin se on ollut aina pakattu niin, että pahemmin ei ole kolhuja ja hölskymistä sen osaksi tullut. Siitä huolimatta kansi rikkoontui pikkuhiljaa. Olen aika tarkka meikeistäni ja huolellinen niiden käsittelyssä joten hieman kyllä ihmetyttää MUS:in rasioiden huono kestävyys.

Olen käyttänyt Tri Brow'ta nyt varmaankin ainakin pari vuotta (olen todella surkea muistamaan milloin olen minkäkin meikkituotteen hankkinut) ja  se ei näytä juuri lainkaan kuluneelta. Erittäin riittoisa tuote, ainakin minun käytössäni. En todennäköisesti saa sitä ikinä kulutettua loppuun.

Alla olevan kuvan meikissä on kulmat meikattu Tri Brow'lla, käytän aina kahta vaaleinta sävyä. Pidän puuterimaisesta kulmaväristä koska se on mielestäni helppo ja vaivaton käyttää ja sillä on vaikea saada kovin övereitä kulmakarvoja aikaan. Lopputulos on myös (useimmiten) mukavan luonnollinen. Jos haluaa käyttää kulmakarvasabluunoita niin puuterimainen kulmaväri on sabluunoiden kanssa mielestäni paras ja käytännöllisin vaihtoehto.

Nyt kun Tri Brow'n purkki on rikki eikä suinkaan kykene enää reissaamaan kanssani, pakkaan reissureppuuni mukaan Artdecon kulmakynän Eye Brow Designerin sävyssä 5 Ash Blond. Sain sen blogin kautta jo viime vuoden puolella Aila Airo Kauneuspalvelut Ky:ltä ja saman tien se kiilasi ykköskulmatuotteeksi. Nykyään käytän kotosalla sekä Artdecon kynää että Tri Brow'ta aika lailla 50-50. Molemmilla tuotteilla on varsin hyvä pysyvyys ja sävynsä puolesta ne eivät kilpaile keskenään lainkaan, voin aivan huoletta valita kumman vaan tuotteen ja lopputulos on molemmilla värin puolesta täydellinen.

Kynä on mielestäni näppärä käyttää, ei tarvitse kuin yhden "tavaran". Kynällä on tosin helpompi saada överit aikaan jos on yhtään huolimaton ja ainakin minä joudun keskittymään tarkemmin ja olemaan huolellisempi kynän kanssa kuin siveltimen ja puuterimaisen kulmavärin kanssa. Puuterimaisen tuotteen kanssa voi olla hieman suurpiirteisempi ilman, että pienet virheet pomppaisivat kovin pahasti katsojan (tai omille) silmille.

Kynän kanssa pitää tosin aina muistaa terotin, varsinkin reissuun se kannattaa muistaa pakata mukaan. Tylsällä kynällä on aika tylsää niitä kulmia yrittää piirrellä. Artdecon kynässä on mukavan jämäkkä koostumus joka ei kuitenkaan ole liian kova, ja sillä saa melko mukavaa jälkeä aikaan vaikka kynän kärki ei ihan huipputerävä olisikaan. Kynä on jämäkkyydestään huolimatta pehmeästi levittyvä mutta se ei kuitenkaan "sula" iholle, mikä on erinomaisen hyvä asia. Sävy on mielestäni aivan täydellinen, kaunis viileä harmaanruskea, joka ei kuvissakaan muuta sävyään, vaan pysyy omana viileänä itsenään. Väri pysyy kulmissa kohtuullisen hyvin, mutta mahdollisten virheiden korjaaminen on silti helppoa ja vaivatonta.

Eye Brow Designerin toisessa päässä on kätevä pieni harja jolla kulmat saa näppärästi sudittua ojennukseen ja pehmennettyä kynän jälkeä tarvittaessa sopivasti. Cosme Shopissa kynä maksaa 14,50€ ja minusta hinta on melko edullinen kynän laatuun suhteutettuna. Mielestäni Eye Brow Designer on kokeilemisen arvoinen kulmakynä ja voin vilpittömästi sitä suositella. Jos joskus saan omani kulutettua loppuun niin aion ostaa uuden samanmoisen tilalle.

Tässä Eye Brow Designerilla meikattu kulma muuten nakussa nassussa. Alla olevassa meikissä on niin ikään kulmat meikattu kyseisellä kynällä. Sillä saa aikaan kauniin luonnolliset kulmat, mutta halutessaan sillä voi tehdä myös graafisemmat ja dramaattisemmat kulmat. Itse vasta totuttelen voimakkaammin meikattuihin kulmakarvoihin joten yleensä meikkaan kulmani suht kevyellä kädellä. Toki vähän muun meikin vahvuutta mukaillen myös.

Tässä vielä swatchit, vasemmalla Tri Brow'n kolme sävyä ja oikealla Eye Brow Designer.

Minulla on myös yksi söpöilytuotekin ihan vaan kulmakarvoille, nimittäin Urban Decay'n Brow Box sävyssä Honey Pot. Se tuli ostettua joskus ihan vaan koska se on niin kertakaikkisen söpö!

Hyvin vähälle käytölle se on jäänyt koska sävyt osoittautuivat minulle liian lämpimiksi ja punertaviksi. Harmi juttu, koska Brow Box on niin mahdottoman söpö tuote, mutta myös käytännöllinen esim. reissussa.

 
Boxissa olevaa vahaa en ole tainnut oikeasti käyttää kertaakaan. Pinsetit ovat muuten varsin käyttökelpoiset! Ihan tajuttoman pienethän ne on mutta toimivat hyvin.

Minun boxini on vanhaa mallia, nykyisessä kulmakarvalootassa vaha ja kulmavärit ovat kaikki ylimmässä kansikerroksessa, joka aukeaa nostamalla ja alta paljastuu lokero siveltimille ja pinseteille.

Käden iholle kokeiltuna vasemman puoleinen sävy näyttää ihan hyvältä mutta minun kulmissani se erottuu selkeästi punertavana ruskeana. Oikean puoleinen sävy taas on liian kellertävä. Melko kallis hutiostos mutta toisaalta, ilahdun joka kerta sen söpöydestä kun saan boxin näkökenttääni.

Minun arkussani on vain yksi sivellin mikä on käytännön kannalta huono, koska en minä ainakaan halua sotkea vahaa kulmaväriin ja päinvastoin ja siinä onkin yksi syy miksi vaha on jäänyt käyttämättä. Uudempi versio on siis siltä osin parempi, koska siinä on kaksi sivellintä, toinen kulmaväreille ja toinen vahalle. Itse tykkään vanhassa versiossa siitä, että vaha on tuolla omassa pienessä laatikossaan piilossa mahdollisilta puuterisotkuilta ja kolhuilta sun muilta.

Lumenen Blueberry kulmien muotoiluvaha, Make Up Storen Tri Brow ja Artdecon Eye Brow Designer lukeutuvat siis minun HG-kategoriaani kohdassa kulmatuotteet. Voin vilpittömästi suositella varsinkin Tri Brow'ta ja Eye Brow Designeria mikäli etsit aikuisten oikeasti viileän sävyistä kulmatuotetta, joka myös näyttää siltä kulmissa.