tiistai 31. joulukuuta 2013

Vielä ehtii osallistua!


Tämä päivä on vielä aikaa osallistua Viva La Divan Nudie-paletin arvontaan, kipin kapin osallistumaan!


Kiitos kaikille blogini lukijoille jälleen yhdestä menneestä vuodesta ja oikein mukavaa vuoden vaihdetta teille kaikille siellä jossain sekä paljon onnea tulevaan vuoteen 2014!

 http://www.freeimages-photos.com/freeimages-crf/fireworks/Fireworks-10.jpg

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: luukku 24

jouluk5

Kauneusbloggaajien joulukanlenteriin osallistuneissa blogeissa julistetaan tänään joulurauhaa. Siihen samaan julistukseen yhdyn minäkin.

Kirjoittelen tätä postausta töissä, yövuorossa. Aamulla kun suuntaan kotiin on tiedossa vielä kauppareissu ainakin ruokakauppaan ja kaikenlaista jouluista puuhastelua, mm. porkkanalaatikon tekoa ja "pieni" paketointiurakka. Jossain välissä pitäisi vetäistä pienet torkutkin ja sitten olisi vielä kinkunpaisto-operaatio edessä. Meillä on tänä vuonna hieman "amerikkalainen" joulu; syömme jouluaterian ja jaamme lahjat vasta joulupäivänä, koska silloin olemme kaikki rakkaat vasta yhtäaikaa koolla. Vietän joulua äitini, oman perheeni ja sisarusteni perheiden kanssa.

En ajatellut kauheasti netissä notkua, vaan nauttia täysin sydämin minulle niin rakkaiden ihmisten seurasta ja muutamasta vapaapäivästäni ihan vain olemalla ja nauttimalla olostani. Toivottavasti mahdollisimman monella on mahdollisuus viettää joulunsa itselle parhaiten sopivalla tavalla!

Jouluaaton kalenteriluukusta paljastuu tässä blogissa pieni arvonta, palkintona on Viva La Divan Nudie-luomiväripaletti. Koska en ole ehtinyt taaskaan kuvaamaan palkintoa niin tässä muutama linkki joita seuraamalla pääsette näkemään millaisesta ihanuudesta on kyse.

Karkkipäivän Sanni kirjoitteli juurikin kokemuksistaan Nudiesta.
Kauniimpi maailma-blogin Elena on kirjoittanut arvostelun Nudiesta.
Mustaa kajalia-blogin Heidillä on myös ollut muutamakin sananen sanottavana Nudiesta.

Arvonta on blogini lukijoille ja voit osallistua siihen kertomalla millaiset postaukset kosmetiikkablogeissa sinua kiinnostavat eniten ja jos sinulla on minulle jotain terveisiä (risuja tai ruusuja) niin voit samalla rustailla nekin niin halutessasi. Laita mukaan sähköpostiosoitteesi jotta saan sinuun yhteyden mahdollisen voiton osuessa kohdalle. Arvonta päättyy 31.12.13. Onnea arvontaan!

Lucian päivän arvontaan osallistui kaksi osanottajaa ja jouluinen kauluri arpoutui Anonyymille, jolle on laitettu sähköpostia aiheesta, onnittelut!

Tässä vielä lista joulukalenteriin osallistuneista blogeista kalenteriluukkuineen:

1. Lazy Dynamite 
2. Miss Aria
3. Keyword: Love
4. Pirita's Beauty Blog
5. Dixi
6. Eyeshadow and Flame
7. Pitkät Kynnet
8. Deathlicious Kisses
9. Kosmetiikkaobsessio
10. Polishaholic ja Wasting Lifestyle
11. Meikkileikkejä
12. Miten niin liikaa? & Piece Of Panda
13. Ripsarit poskilla & Pakolliset - tai ainakin melkein!
14. Kahvia ja kosmetiikkaa
15. Siamese Lipstick
16. Kvartsiharakka
17. Dazzling Glow
18. Fashioned in Finland
19. One of Beauty's Daughters
20. Va Va Voom
21. Tyttö ilman helmikorvakorua
22. Pieni Nutturapää
23. Juille's
24. Kaikki yhdessä

Kiitos kaikille kivoista luukuista, tässä projektissa oli mukava olla mukana! Kiitos vielä Ilonalle  kalenteribannerista.

Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulunaikaa kaikille siellä näyttöjen äärellä! 

 
Kuva Ilona
Teksti Elisa, Miten niin liikaa?

perjantai 20. joulukuuta 2013

Keittiökosmetiikkaa: Jouluinen kasvonaamio

Tämä on ollut esillä blogissani jo aikaisemminkin (kirjoitin siitä noin kaksi vuotta sitten) ja olet saattanut törmätä siihen myös muissa blogeissa, mutta koska kyseessä on vain niin ihana kasvonaamio ja se sopii niin hirmuisen hyvin joulunaikaan, niin halusin kirjoittaa siitä uudestaan. Alunperin luin tästä Mirssiinan Pretty Sweet-blogista ja innostuin sitten kokkailemaan erilaisia versioita oikein urakalla.

Lemppariksi on muodostunut seuraavanlainen sekoitus (määrät itselläni ovat aina aika epämääräisiä, kokeilemalla löydät itsellesi sopivat):
 - hunajaa
 - muskottia
 - kanelia
 - neilikkaa


Kaikki sekoitetaan yhteen ja seos levitetään kasvoille ja sen annetaan vaikuttaa sopivaksi katsomansa aika. Itse tuppaan istumaan naamio kasvoilla pitkiäkin aikoja ja koska se tuoksuu aivan mielettömän ihanalle ja jouluiselle, niin ihan mielellään sen antaa kasvoilla olla vaikka vähän pidempäänkin. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana; jos hunajaa on liikaa niin naamio valuu kasvoilta ja aiheuttaa todella tahmean sotkun ja tuntuu muutenkin hieman epämiellyttävältä. Kannattaa aloittaa pienistä määristä ja lisätä aineksia pikkuhiljaa matkan varrella.



Kyseinen sekoitus on todella vahva ja suosittelen varsinkin herkkäihoisia kokeilemaan aluksi ihotestillä naamion sopivuus ennen kuin sitä levittää koko kasvojen alueelle. Naamio pestään pois sopivan lämpöisellä vedellä ja kasvot saattavat jonkin aikaa punoittaa pesun jälkeen.

Itselläni naamio hieman pistelee/polttelee kasvoilla ollessaan. Mikäli seosta hieroo kasvoille sitä pois pestäessä, niin ainakin herkimmillä se voi tuntua jopa kirvelevän polttavana (ainakin minun neilikkajauheeni on sen verran karkeaa, että sörsseli toimii myös kuorintana niin haluttaessa, mutta saattaa olla aika raapiva herkkäihoisille).

Naamiota voi halutessaan tuunata loputtomiin. Siihen voi sekoittaa mukaan lisäksi esim. rahkaa tai maitoa/kermaa, kaakaojauhetta (itse olen käyttänyt luomua tummaa kaakaota), aloe veraa, glyseriiniä ja/tai omenaviinietikkaa. Mausteita ei ole pakko laittaa kaikkia kolmea, yksi tai kaksi on sekin ok. Oikeat suhteet löytyvät kokeilemalla, aina kannattaa tosiaan aloittaa pienillä määrillä. Mitä juoksevampaa hunajaa käyttää, sen tarkempi saa olla määrien kanssa.

Kuvissa näkyy mausteiden ja hunajan lisäksi lusikassa hieman glyseriiniä, omani olen tilannut iHerbistä. En tiedä minkä verran se oikeasti kosteuttaa ihoa tällä tavalla käytettynä, mutta olen sitä toisinaan kasvonaamiohini lisännyt.


Sekoitan itse tekemäni naamiot aina posliinilautasella ja muovisella lusikalla. Metallisia sekoitusvälineitä ei kannata käyttää, ei varsinkaan jos sekoittelee savinaamioita ja käyttää omenaviinietikkaa. En tiedä onko välineillä väliä tällaisia hunajaisia maustenaamioita sekoitettaessa, mutta olen pitänyt saman linjan kaikkien kanssa, varsinkin, kun sitä omenaviinietikkaa tulee toisinaan käytettyä muidenkin kuin savinaamioiden kanssa.


Muistathan olla aina varovainen omien kokeilujen kanssa ja varsinkin allergisena/herkkäihoisena testailla kokkauksesi ensin pienelle ihoalueelle ennen kuin levität mitään koko kasvoille.


Mukavia jouluntuoksuisia kasvonaamiohetkiä!

tiistai 17. joulukuuta 2013

BFD eli Bad Face Day ja kuinka siitä selvisin - tällä kertaa

Päätin kokeilla uutta ihonhoitosarjaa. En ole koskaan elämässäni käyttänyt yhtä ainoaa ihonhoitosarjaa niin, että kaikki käyttämäni tuotteet olisivat samasta sarjasta. Kokeilu ei päättynyt onnistuneesti ja se jäi myös lyhyeksi. En vain pystynyt enää jatkamaan sitä. Tuotteet sinänsä eivät ole huonoja enkä usko, että vika varsinaisesti oli niissä. Käyttäjä ei vain joko osannut tai ymmärtänyt. Ehkä niin yhtäkkinen muutos oli lisäksi liian suuri rasittavan nirppanokkaiselle ja mahdollisimman vaikealle iholleni. Palaan tuotteisiin jossain vaiheessa mutta soveltaen ja jatkan taas hyväksi toteamaani sekakäyttölinjaa.
Kyseessä oli luomu luonnonkosmetiikkamerkki Sophyto ja haluan todellakin painottaa, että todennäköisesti vikaa oli enemmän käyttäjässä kuin tuotteissa. On aina niin helppoa jossitella jälkeenpäin, mutta nyt kun mietin reaktioita iholla ja käyttäjässä niin joitakin asioita olisin voinut tehdä toisin jo heti alkuunsa. Mutta kirjoittelen todennäköisesti noista yksittäisistä tuotteista ja muutenkin kokemuksistani ja ajatuksistani Sophyton ihonhoitosarjasta myöhemmin ihan oman postauksensa. Tämä postaus on aiheesta bad face day ja miten siitä selvisin.

Ilman meikkiä tilanne oli tämä:

Ei kovin mieltä ylentävä näky. Iholla oli useita kuivia, paranemassa olevia näppylöitä ja tuoreita kipeitä ja tulehtuneita näppylöitä ja lisäksi muutama tulehtunut "kraateri". Kaikki jotka ovat joskus joutuneet kuivia rupia ja tulehtuneita ihokohtia meikkaamaan tietävät, että ei ole kivaa. Tehtävästä on lähes mahdotonta selviytyä niin, että lopputulos näyttäisi nätiltä. Se on kuitenkin mahdollista saada näyttämään siedettävältä ja siihen pyrin tälläkin kertaa.

Mitä paksumpi meikki, sen rumempi lopputulos. Minun mielestäni minun kasvoillani. Mutta miten saada kaikki kirjavuus ja punaisuus ja muu ällötys piiloon ilman sentin meikkikerrosta? Niinpä, siinäpä vasta kysymys!

Tällä kertaa käytin aseinani Innisfreen ongelmaiholle tarkoitettua Jejubija Anti-trouble BB-voidetta ja Everyday Mineralsin jojoba-mineraalimeikkipuuteria. Lisäksi sipsuttelin hieman Meow Cosmeticsin peitepuuteria sävyssä Angora. Koska Innisfree on mielestäni sävyltään kovin keltaista (tarkoitus varmaan peittää juurikin punaisuutta vähän tehokkaammin), sekoitin joukkoon jonkin verran Holika Holikan Petit BB Cream Moisturea.

Meikkipohjan levittelin tällä kertaa kasvoille Real Techniquesin Stippling Brushilla, koska iholla oli sen verran tuota kaikenlaista röpelöä, että sormin levittäminen tuntui turhan väkivaltaiselta ajatukselta. Sen jälkeen kun BB-pohja oli levitetty siveltimellä, töpöttelin sitä sormenpäällä vielä hieman ekstrapeitoksi haluamiini kohtiin. Peitevoidetta en siis tähän meikkipohjaan käyttänyt lainkaan. Päälle Pure Luxe Cosmeticsin silkkipuuteri ja Everyday Mineralsin jojoba mineraalimeikkipuuteri sävyssä Alabaster ja pienesti tupsutellen Meow Cosmeticsin peitepuuteria sävyssä Angora (keltainen).

Pelkkä pohja.

Full face eli ei ihan niin näppyläisen ja kirjavan näköinen nassu = parempi mieli.

No eihän se meikkipohja todellakaan täydellinen ollut, kuivat kohdat kyllä näkyivät ja kohoumat ja muut eli kasvot eivät todellakaan olleet tasaiset eikä peittokaan täydellinen. Mutta kauempaa katsoessa näytti ihan nätiltä ja kirjavuus oli huomattavasti peittynyt meikin alle. Aavistuksen pakkelimaisen kuiva meikkipohjasta tuli vaikka kevyttä yritin saada aikaan, mutta toisaalta, kuten ylläkin jo totesin niin kovin kevyellä on vaikea saada minkäänlaista peittoa aikaan.

Poskilla Too Faced Full Bloom Ultra Flush Blush sävyssä Sweet Pink, Illamasqua Powder Blusher sävyssä Intrigue, MAC Mineralize Skin Finish sävyssä Petticoat ja varjostuksessa Too Faced Chocolate Soleil. Huulilla Yves Rocher Grand Rouge sävyssä 11 Rose pétillant.


Silmissä Inglotin luomivärejä; sisänurkassa uusin rakkauteni DS 467, ulkonurkassa AMC SHINE 15 ja varjostuksessa 344 M, kulmaluulla 353 M. Kulmissa Artdeco Eye Brow Designer sävyssä 5 Ash Blonde, ripsissä joku Lancôme.


Kasvojen iho on onneksi hyvää vauhtia paranemassa, saa tosin nähdä montako uutta arpea jää. Tulipahan taas todistettua, että ihoni on raivostuttavan herkästi reagoiva ja todellakin naurettava nirppanokka. Täytyisi yrittää pitää mielessä myös tuo kosteutus versus rasvaisuus, koska näköjään rasvaisuus on mun iholleni ihan ehdoton ei. Tai ainakaan suurin osa rasvaisista tuotteista ei sovi...

Niin ja kuvat on otettu ihan vessan loisteputken valossa koska luonnonvalo ei meinaa riittää joten värimaailmaaltaan aika keltaisia kuvia (vaikka päivänvaloloisteputki onkin, mutta muovisuoja loisteputken edessä on ärsyttävän kellertävä). Tässä yksi otos ikkunan edessä otettuna mutta valoa on sen verran vähän, että kovin on rakeinen. Lisäksi tässä on sitten ongelmana valon sinisyys...


perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenteri: Luukku 13

http://1.bp.blogspot.com/-lJuwrg36ICw/Upt5wv2A21I/AAAAAAAACpE/v7RDkg20Pno/s640/1476036_10201901949404481_901912898_n.jpg

Hyvää Lucian päivää itse kullekin! Tervetuloa lukemaan kauneusbloggaajien joulukalenterin kolmattatoista luukkua, tälle päivälle on myös toinen luukku Ripsarit Poskilla-blogissa. Tässä vielä linkit menneisiin luukkuihin:

1. Lazy Dynamite 
2. Miss Aria
3. Keyword: Love
4. Pirita's Beauty Blog
5. Dixi
6. Eyeshadow and Flame
7. Pitkät Kynnet
8. Deathlicious Kisses
9. Kosmetiikkaobsessio
10. Polishaholic ja Wasting Lifestyle
11. Meikkileikkejä
12. Miten niin liikaa? & Piece Of Panda

Lucian päivää on Suomessa perinteisesti vietetty enimmäkseen ruotsinkielisen väestön parissa. Itse olen täysin suomensuomalainen, neljännen polven hämäläinen, mutta Lucian päivää olen viettänyt esikoululaisesta lähtien. Tai no, lukion jälkeen sen viettäminen on ollut lähinnä päivän tiedostamista ilman sen suurempaa juhlintaa, mutta Lucian päivä on kuitenkin ollut minulle lukionkin jälkeen aina tietyllä tavalla merkityksellinen.

Meillä oli koulussa perinne, että joka vuosi tietty luokka valmisti Lucia-kulkueen, joka kiersi koko koulun lävitse. Kaikissa luokissa sammutettiin valot kulkueen tullessa ja luokan valaisivat ainoastaan Lucia-kulkueen kynttilät. Kulkue lauloi kulkiessaan ihanaa Soi iltakellot-laulua ja kaikille luokassa jaettiin piparkakku.

En löytänyt suomenkielistä esitystä niin tässä ruotsinkielinen. Kyseinen joululaulu kuuluu omiin lemppareihini.

Kaikenlaisia asioita sitä jääkin pienen ihmisen mieleen, muistan olleeni hyvin, hyvin pettynyt kun en saanut olla meidän luokkamme Lucia, vaikka minulla oli kaikista tytöistä pisimmät hiukset. Jostain syystä oletin, että hiusten pituudella olisi erityisesti merkitystä, kun opettaja valitsee Lucian. Asiaa hieman kompensoi myöhemmin se, että esikoiseni sai olla oman luokkansa Lucia. ;-)

Lucian päivä on valon juhla, nimi Lucia merkitsee valotarta. Lucia on alunperin yksi katolisen kirkon pyhimyksistä ja häntä pidetään erityisesti sokeiden ja näkövammaisten pyhimyksenä. Suomeen Lucian päivän juhlistaminen on kulkeutunut Ruotsin kautta mutta se ei ole koskaan varsinaisesti yltänyt Suomessa koko kansan juhlapäiväksi. Vuosittain valitaan kuitenkin Lucia-neito Folkhälsanin ja Hufvudstadsbladetin organisoimana.

julia_hanhikoski_lucianeito_2012
Viime vuoden Lucia-neito Julia Hanhikoski. (kuva)

Luciaan yhdistetään valkoinen puku ja punainen vyö sekä kynttiläkruunu. Minun tarkoitukseni oli tehdä punavalkoinen talvinen meikki, mutta valitettavasti minulla on meneillää jonkin sortin naamaräjähdys ja tästä pizzapohjasta ei kuvattavaksi ole. Nyyh ja harmistus, odotin kovasti Lucian päivän meikin tekoa, olin niin sanotusti inspiroitunut! ;-( Katsotaan josko sen innostuisin myöhemmin toteuttamaan.

Tästä päivän luukusta paljastuu kuitenkin väriensä puolesta pieni vuodenaikaan ja teemaan sopiva arvonta, joka ei tosin liity lainkaan kosmetiikkaan. Palkintona on punavalkoinen kauluri lämmittämään talven pakkaskeleihin. Paksu kauluri on neulottu (omin kätösin) kaksinkertaisesta Novitan Nalle-langasta (75 % villaa, 25 % polyamidia) ja Red Heartin Shimmer-langasta (97 % polyamidia, 3 % polyesteriä). Siinä on hieman kimallusta mukana tuomassa pientä blingblingiä arkeen (joka valitettavasti ei juurikaan näy kuvissa).



Jos haluat osallistua kaulurin arvontaan niin kommentoi tähän postaukseen ihan mitä vaan ja liitä mukaan sähköpostiosoitteesi josta saan sinut kiinni. Arvonta sulkeutuu noin viikon kuluttua, riippuen vähän miten joulukiireiltäni ehdin fortunan virkaa toimittamaan. ;-)

 Tässä vielä linkit tulevien luukkujen blogeihin:

14. Kahvia ja kosmetiikkaa
15. Siamese Lipstick
16. Kvartsiharakka
17. Dazzling Glow
18. Fashioned in Finland
19. One of Beauty's Daughters
20. Va Va Voom
21. Tyttö ilman helmikorvakorua
22. Pieni Nutturapää
23. Juille's
24. Yllätysluukku

tiistai 10. joulukuuta 2013

Arvonnan voittaja




Vintage Christmas Holly Clipart

Pahoitteluni pienestä viivästyksestä voittajan julkistamisen suhteen, tässä oli pari muuttuvaa yllätystekijää ja niinpä voittaja julkistetaan nyt vasta.

Onnetar suosi Anskua, paljon onnea! Anskulle on lähtenyt myös sähköpostia.

Kiitos kaikille osallistujille ja kiitos myös kivoista jouluun liittyvistä muistoista ja muista kertomuksista, niitä oli todella mukava lukea ja ainakin minä sain niistä hyvää mieltä ja lisäinnostusta joulunodotukseen. :-)

Lisää arvontoja on tulossa blogini lukijoille jossain hamassa tulevaisuudessa, eli pysykääs kanavilla! ;-)


Vintage Christmas Holly Clipart


Kuvat täältä.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kauneusbloggaajien joulukalenteri starttaa tänään!

Joukko kauneusbloggaajia haluaa tänä jouluna ilahduttaa koko blogosfäärin lukijakuntaa tekemällä lukijoille oman joulukalenterin. Joka päivä aukeaa vähintään yksi joulukalenterin luukku jossakin kosmetiikka-aiheisessa blogissa aina jouluaattoon saakka.

Ensimmäinen luukku aukeaa Nekun Lazy Dynamitee-blogissa. Jokaisen luukun yhteydessä on linkki seuraavaan luukkuun, sitä ei siis tarvitse onneksi omin päin summamutikassa lähteä etsimään. ;-) Toivottavasti kaikille sen lukijoille on iloa tästä vähän erilaisesta joulukalenterista, itse ainakin odotan sitä innolla!


tiistai 26. marraskuuta 2013

Forty-forty eli 40 kysymystä kauneudesta ja 40 vastausta niihin

Tämä kysely on kierrellyt blogistaniaa jo jonkin aikaa ja nappasin omani Jonnalta Keyword: Love-blogista.


Kysymykset ihonhoidosta


 1. Kuinka monta kertaa päivässä peset kasvosi? 
- Yleensä kolme kertaa eli jos kasvoilla on meikkiä niin ensin meikinpoisto ja sitten kasvojen pesu ja yhden kerran päivässä pesen pelkästään kasvot ennen meikkausta.

2. Mikä on ihotyyppisi?
- Aina kun kuvittelen tunnistavani ihotyypikseni jonkun tietyn niin tilanne muuttuu. Määrittelen itse ihoni herkäksi ongelmaihoksi joka reagoi milloin mihinkin ja yleensä rasittavan voimakkaasti. Yleisesti ottaen ihoni on pintakuiva, jonkin verran T-alueelta rasvoittuva, hieman couperosaan taipuvainen, siinä on pieniä pinnallisia verisuonia ja lisäksi vuodet ovat harmillisesti lisänneet listaan myös maksaläiskät. Iho on ohut ja kuultava ja ihohuokoset suhteellisen pieniä. Kaiken muun kivan lisäksi ihollani on taipumusta akneen ja erityisesti hormoninäppyihin. Niiden myötä siihen on tullut myös arpia.

3. Mitä kasvoputsaria käytät tällä hetkellä?
- Juuri NYT minulla on käytössä Sophyton luonnonkosmetiikkaa (postaus aiheesta tulossa) joten Sophyton Purifying Silken Cleanser ja Natural Glycolic Foaming Cleanser.

4. Kuoritko ihoasi?
- Kyllä.

5. Mitä kuorintaa käytät?
- Tällä hetkellä Sophyton Dual Action Exfoliating Treatmentia.

6. Mitä kosteusvoidetta käytät?
- Juuri nyt Sophyton Omega Daily Moisturizeria tehostettuna Sophyton Tocotrienol Super Skin Concentratella.

7. Onko sinulla pisamia?
- On, niitä on ollut niin kauan kuin muistan, aktivoituvat lähinnä kesäisin. Iän myötä ovat muuttuneet suuremmiksi ja vähän rumiksi, ikävä kyllä. Olen aina tykännyt pisamistani. Tähän asti....


8. Käytätkö silmänympärysvoidetta?
- Tällä hetkellä en käytä varsinaista silmänympärysvoidetta, käytän silmänalusille samoja kosteuttavia tuotteita kuin muuallekin kasvoille ja lisäksi laitan muutaman tipan öljyä (arganöljyä, skvalaania tai kariteöljyä).

9. Onko sinun ihosi herkkä saamaan näppylöitä?
- Kyllä on. Niitä tulee mistä vaan, tai ainakin siltä välillä tuntuu.Erityisesti hormonitoiminta vaikuttaa niiden ilmestymiseen. Nuorena minulla oli aina erittäin hyvä iho, nämä näppylä- ja akneongelmat ovat tulleet vasta reippaasti aikuisiän puolella.

10. Oletko koskaan käyttänyt Proactivia?
- En ole.
 
 

Kysymykset meikeistä ja meikkaamisesta

 
11. Mitä meikkivoidetta käytät? 
- Normaalisti käytän arkena enimmäkseen BB-voiteita ja mineraalimeikkipuutereita. Kun haluan meikata oikein vimpan päälle jotain erityistä varten, niin käytössä on sitä varten useampi eri meikkivoide joista sitten valitsen mutulla yhden tai sekoitan parista eri meikkivoiteesta sopivan cocktailin.
 
12. Entä peitevoidetta?  
- HG-peitevoiteeni on Ben Nyen Red Neutralizer, aivan loistava tuote! Myös Artdecon Camouflage Creamet ovat maininnan arvoisia ja lisäksi käytän Meow Cosmeticsin peitepuutereita.

 
13. Tiedätkö ihosi pohjasävyn? 
- Se oli selkeän punapohjainen eli viileä joskus alta kolmikymppisenä, iän myötä se on muuttunut enemmän neutraalin suuntaan. Olisikohan viileä neutraali lähinnä totuutta tällä hetkellä...
 
14. Mitä mieltä olet tekoripsistä? 
- Ripsipidennykset ei ole mun heiniä mutta irtoripsiä tulee toisinaan käytettyä (jos vaan saan ne nätisti kiinni simmuihin ;-) ) koska ne on ihania.
 
15. Tiesitkö, että sinun tulee vaihtaa ripsiväriä 3 kk:n välein? 
- Tiesin tällaisesta suosituksesta, mutta en koe, että minun pitäisi niin tehdä. Heitän ripsarin roskiin sitten kun minusta tuntuu, että se on roskiskamaa.
 
16. Sephora vai MAC? 
- Ei kumpikaan. En ole lainkaan hurahtanut MACiin eikä se kiinnosta minua juuri lainkaan ja Sephoraahan ei Suomen kamaralta löydy. Kotimaisista puljuista suosin ehdottomasti eniten Sokos Emotionia, olen saanut sieltä todella hyvää ja ystävällistä palvelua ja ollut muutenkin varsin tyytyväinen.
 
17. Onko sinulla ammattilaiskorttia MAC:lle? 
- No eipä ole ei.
 
18. Mitä välineitä käytät meikkaamiseen? 
- Sormia, meikkisientä ja siveltimiä. Meikkisieni on ollut käytössä nyt aika vähän aikaa ja aika näyttää, jääkö se valikoimiin vai ei.
 
19. Käytätkö silmämeikin pohjustusainetta?  
- Käytän, ilman en voisi enää olla.
 
20. Entä kasvoprimeria? 
- Käytän. Mineraalimeikkipuuterin alla Meown puuterimaista primeria, meikkivoiteen alla Nivean kosteusvoideprimeria (yritän käyttää sitä loppuun) tai Sensain vesipohjaista primeria.


  21. Mitkä ovat lemppari luomivärisävyjäsi? 
- Vihreä ja pinkki/vaaleanpunainen, mutta arkimeikissä käytän kuitenkin aina hyvin neutraaleja sävyjä. Viileät värit ovat mun juttu.
 
22. Käytätkö kynä -vai nestemäistä rajausta? 
- Useimmiten käytän geelimäistä tai voidemaista rajausta, toisinaan kyllä myös nestemäistä ja kynääkin. Aika harvoin rajaan puuterimaisilla tuotteilla.
 
23. Kuinka usein tökkäät itseäsi silmään rajauskynällä? 
- No enpä juurikaan tule tökkineeksi.
 
24. Mitä mieltä olet irtoluomiväreistä? 
- Aivan loistavia! Tykkään ja käytän paljon.
 
25. Käytätkö mineraalimeikkejä? 
- Kyllä, lähes päivittäin eli aina kun meikkaan.
 
26. Mikä on lempparihuulipunasi?
- Ei pysty sanomaan yhtä. Minulla on niin paljon huulipunia ja niistä löytyy useampia lemppareita, niin kalliista kuin edullisistakin merkeistä. Viimeaikaisin hurahdukseni tuli koettua Lancômen Rouge in Love-punien kanssa. Tällä hetkellä ei ole yhtä ylitse muiden.
 
 
27. Entä huulikiilto?
- Väitän aina etten ole huulikiiltoihmisiä mutta käsilaukussa on silti tälläkin hetkellä muutamakin putkilo. ;-)  No jos vaikka Clarinsin Instant Light Natural Lip Perfector, vaikka se ei kai varsinaisesti huulikiilto olekaan.
 
28. Mikä on lemppariposkipunasi? 
- Taas tosi vaikea valita vain yhtä. Olen kyllä tykännyt tosi paljon esim. The Balmin Instain-sävystä Argyle ja Lily Lolon Oh La La on tietty sellainen luottopuna jonka kanssa ei voi mennä vikaan.
 
29. Ostatko kosmetiikka eBaysta? 
- Enpä juuri.
 
30. Pidätkö markettimeikeistä?
- Juu ja en.  Lumene esim. on ihan ok ja nyt olen yrittänyt tutustua paremmin esim. Rimmeliin kun ne kaikki L'Oréal-justskat joutuivat pannaan. :-P
 
31. Käytkö CCOissa (cosmetic company outlet)? 
- En, sellaisia ei taida kauheasti mun kotinurkillani olla. 
 
32. Oletko koskaan ajatellut käydä meikkauskoulua?  
- Kyllä kai. Yhden pikkuruisen meikkauskurssin olen käynytkin joskus vuonna miekka ja kirves.
 
33. Mitä meikkirikosta inhoat? 
- En tiedä inhoanko varsinaisesti mitään minkä voisin luokitella meikkirikokseksi. En pidä liian tummasta meikkipohjasta ja omaan kauneusihanteeseeni sopimattomat kulmakarvat joskus aiheuttavat jotain tuntemuksia. En myöskään pidä kasarimaisesti vaaleista huulista, vaikka olen itsekin joskus tuhansia vuosia sitten moisia harrastanut.


  34. Pidätkö värikkäistä vai neutraaleista sävyistä meikeissä? 
- Ehdottomasti molemmista! Molemmille on aikansa ja paikkansa.
 
35. Kenellä julkkiksella on aina upea meikki? 
- Ööööö.....Cate Blanchett näyttää minusta enimmäkseen aina kauniilta.
 
36. Jos lähtisit kotoa ja saisit käyttää vain yhtä meikkituotetta, mikä se olisi? 
- Tällä hetkellä todennäköisesti BB-voide.
 
37. Voitko lähteä kotoa ilman meikkiä?
- Riippuu ihon sen hetkisestä kunnosta. Jos iho on huonossa kunnossa niin minulle tulee hyvin epämiellyttävä olo itsessäni ilman edes pientä kasvojen ihonvärin tasoittamista. Kun iho on paremmassa kunnossa niin asia ei ole mitenkään ongelma.
 
38. Näytätkö mielestäsi hyvältä myös ilman meikkiä? 
- Näytän. Sekin tosin tuntuu toisinaan riippuvan planeettojen asennosta ja tähtikuvioista koska välillä sitä näyttää ihan selkeästi paremmalta kuin toisinaan. ;-)
 
 
39. Mikä on paras meikkimerkki? 
- Mahdoton kysymys vastata!
 
40. Mitä mieltä olet meikeistä ja meikkaamisesta? 
- Rakastan molempia.  En pidä niitä kuitenkaan maailman tärkeimpänä asiana elämässäni ja tulisin tietenkin toimeen ilmankin jos pakko olisi. Mutta koska ei ole pakko niin nautin niistä. Toisinaan kauneusmaailma tuntuu kovin turhamaiselta ja pinnalliselta, mutta onneksi minä voin luoda juuri sellaisen kauneusmaailman itselleni kuin haluan. Intoilen ja nautin meikeistä ja meikkaamisesta, mutta niin intoilen myös esimerkiksi neulelangoista ja korkealaatuisesta hifi-tekniikasta. ;-)


Postauksen kuvat ovat omiani, ethän käytä niitä ilman lupaa.

torstai 14. marraskuuta 2013

Bonuksia, bonuksia!

Hip hei, nyt olisi aika tässäkin blogissa vihdosta viimein järkkäillä kaikille teille lukjoille hieman jännitystä elämään ja yhdelle onnekkaalle vähän bonuksia. Aivan oikein, arvonnan aika rakkaat lapsukaiset!

Minulla ei nyt ole kivoja kuvia tähän hätään, jos odottelisin niitä niin arvonnan ajankohta venyisi ties sun minne, ja minusta olisi hauskaa jos tämä ehtisi voittajalle vielä ennen joulupukkia. Temptalian arvosteluun kyseisestä palkinnosta pääsee tästä. Käykääpäs kurkkimassa mikä se on ja näyttääkö siltä, että haluttaisi.

Arvonta on blogini lukijoille ja voit osallistua siihen kommentoimalla tähän postaukseen. Jos tulee mieleen jokin erityisen herkkä joulumuisto, niin mielelläni siitä kuulisin. Sana on muutenkin vapaa, jos tekee mieli jostain asiasta avautua. Kerrothan lisäksi mitä kautta blogiani luet ja millä nimellä jos se on eri kuin millä kommentoit, sähköpostiosoitekin olisi kiva juttu.

Onnea kaikille arvontaan! Ai niin, arvontaan voi osallistua 6.12. saakka, julkistan voittajan viimeistään 9.12. Mikäli en saa voittajaa kiinni viikon sisällä, niin arvon palkinnon uudestaan.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Tekopyhää hippeilyä; Nestlé-boikotti ja L'Oréal

Tällä kertaa jotain vähän vakavampaa ja oikeastaan aika sekavaa sekä monimutkaista. Jokusen mielestä varmasti myös vähän tylsää. En tiedä kuinka monen muun facebook-seinää on koristanut linkki tälle sivulle, mutta minun silmiini se osui entisen luokkakaverini postaamana. Sinänsä siinä ei ollut yleisesti ottaen mitään uutta ja yllättävää, tokihan jopa meikäläinenkin on ollut tietoinen isojen firmojen hallitsemista maailmanmarkkinoista ja siitä, että rahahan se todellakin on, joka tätä palloa ja kaikkea sen päällä pyörittää.

Se mikä yllätti ja sai minut tuntemaan itseni totaalisen typeräksi idiootiksi oli yhteys jättifirmojen Nestlé ja L'Oréal välillä. En todellakaan ollut tiennyt, että Nestlé omistaa lähes 30 % L'Oréalista, on omistanut jo vuodesta 1974 lähtien. Olen yrittänyt boikotoida Nestlén tuotteita noin puolet elämästäni. Nyt sitten sain kuraa silmilleni oikein kunnolla ja jäätävän kylmän suihkun niskaani kun tajusin, että olen koko aikuisikäni käyttänyt tuotteita, joista maksamastani hinnasta osa on mennyt juurikin suoraan tai epäsuorasti Nestlén taskuihin.

Nyt jos joku ihmettelee, että miksi Nestléä pitäisi boikotoida niin itse henkilökohtaisesti boikotoin sitä sen harrastaman epäeettisen äidinmaidonkorvikkeiden markkinoinnin takia, joka on kehitysmaissa johtanut miljoonien vauvojen kuolemaan vuosikymmenien ajan. Lisäksi Nestléä syytetään edelleen niin sanotun korvikekoodin rikkomisesta.


En oikein ole koskaan ollut kovin innostunut jättiyrityksistä muutenkaan ja siitä, miten ne hallitsevat markkinoita ja mikä järjetön valta niillä on yleisestikin ottaen. Kun esimerkiksi The Body Shop myytiin L'Oréalille lakkasin lähes kokonaan ostamasta The Body Shopin tuotteita. Olin äärimmäisen pettynyt ja harmissani kyseisistä kaupoista.

En ole kuitenkaan koskaan varsinaisesti vaivautunut selvittämään L'Oréalin asioita ja omistussuhteita tai penkonut kovin syvällisesti Nestlén omistuksia. Lähinnä olen yrittänyt pysyä kärryillä sen suhteen mitä tuotteita en ruokakaupasta raahaa kotiin. Tai ainakin yritän olla raahaamatta; esim. Aino suklaajäätelö on ainoa suklaajäätelö josta pidän - jota itse asiassa rakastan - ja sitä tulee toisinaan ostettua, vaikka Valiojäätelö onkin suureksi harmikseni ollut Nestlén omistuksessa vuodesta 2004 lähtien. Sitä ennen jouduin jo luopumaan Mövenpickin ihanista jäätelöistä sen siirryttyä Nestlén omistukseen vuotta aikaisemmin.

Niinpä tajusin vasta nyt - erittäin suureksi harmikseni - että koska Nestlé omistaa sen lähes 30 % L'Oréalista niin joudun kieltäytymään muutamankin kosmetiikkamerkin tuotteiden ostamisesta jatkossa. Aion käyttää kyseisten merkkien jo omistamiani tuotteita, vaikka tästä lähtien varmaan joka kerta niitä käyttäessäni tunnenkin pienen pistoksen sydämessäni. Harmikseni tulevan arvonnan palkintokin on kytköksissä Nestlén. Mutta sille ei nyt enää voi mitään.


Tiedostan tekopyhyyteni asian suhteen. En todellakaan ole mikään enkeli ja puhdas pulmunen, olen mm. harrastanut yksityisautoilua yli puolet elämästäni (ja jos mukaan lasketaan se, että lapsuudenkodissani oli koko lapsuuteni ajan vähintään yksi henkilöauto niin sitten koko elämäni) eli toisin sanoen saastuttanut esimerkiksi autoilun myötä maailmaa merkittävästi. Elämäntapani ei muutenkaan ole mitenkään ekologisesti järkevää ja/tai kestävällä pohjalla ja todennäköisesti shoppailen milloin mitäkin juttuja joille moni muu voisi esittää hyviä syitä boikotoida ja jättää ostamatta.

Tilailen kosmetiikkaa ulkomailta mikä aiheuttaa ylimääräistä kuormitusta ympäristölle, haittaa kotimaan taloutta ja on jossain määrin totaalisen väärin kotimaisia yrittäjiä kohtaan. Olen tyytyväinen S-ryhmän jäsen koska koen hyötyväni siitä, samalla kuitenkin tuen yhtä jättiyritystä ja sen kasvua. Lisäksi minun boikottini ei ole edes aukoton (esim. se Aino), suunnittelen aina vain ja edelleen ostavani uuden Urban Decayn Naked 3-paletin (jos vain sellaisen onnistun näppeihini saamaan) siitäkin huolimatta, että nyt tiedän Urban Decayn olevan kytköksissä L'Oréaliin, joka on suoraan kytköksissä Nestlén. Olen siis selkärangaton.

Niin, mitä järkeä on ylipäätään boikotoida jotain Nestléä ja jättää ostamatta L'Oréalin tuotteita tai sen alla olevien tuotemerkkien tuotteita? Ehkä ei mitään. Mutta minä olenkin itsekäs, länsimainen kermaperse ja kuvittelen saavani siitä paremman omatunnon.

maanantai 21. lokakuuta 2013

O.P.I Mariah Carey Collection; Can't Let Go

En juurikaan ole innostunut tekstuurilakoista, aika moni näyttää mielestäni jopa vähän rumalta. Yllätin itseni aivan totaalisesti ihastumalla päätä pahkaa O.P.I'n purppuraisen violettiin hiekkalakkaan Can't Let Go'hun. Ostan todella, todella harvoin yli kymmenen euron kynsilakkoja ja vielä harvemmin ostan O.P.I'n lakkoja normaalein Suomen hinnoin. No, tämä kynsilakka minun oli vain pakko saada samantien kuin silmäni siihen osuivat.


Ihastuin sen kauniiseen väriin, mutta ehkä eniten puoleeni veti sen kimalteleva mattaisuus. Can't Let Go kuivuu mattapintaiseksi, vähän sellaiseksi himmeäksi, mutta siinä on valoa heijastavia glittereitä joukossa, jotka tekevät siitä minun silmissäni vastustamattoman kauniin.


Näissä kuvissa lakka näyttää sinisemmältä kuin mitä se oikeasti on. Tosin sävy vähän elää valaistuksen mukana muuttuen tummemmasta vaaleampaan ja sinisemmästä purppuraisempaan. Pidän erityisen paljon siitä miten se sopii ihonväriini, tunnen käsieni kaunistuvan suorastaan silmissä kun laitan tätä kynsille.


Peittävyys ja levittyvyys ovat erinomaisen hyviä, näissä kuvissa on lakkaa kynsillä kaksi kerrosta. Ilman päällyslakkaa kestävyys on hieman heikko, jo lakkausta seuraavana päivänä kärjissä on pientä kulumaa ja joskus lakka on lähtenyt lohkeilemaankin jo seuraavan päivän aikana.


Tämän lakan päälle en kuitenkaan halua päällyslakkaa laittaa koska se on mielestäni kauneimmillaan sellaisenaan, mattaisen kimaltavana. Se tuo minulle mieleen ametisti geodin.


Tämän lisäksi minulla on ainoastaan yksi toinen hiekkalakka ja se on O.P.I'n James Bond-kokoelman valkoisen kimaltava Solitaire. Sen ostin aika lailla pelkästään kokoelmansa ja nimensä takia mutta onneksi se osoittautui myös kauniiksi kynsillä. ;-) Olen varsin tyytyväinen kahteen hiekkalakkaani eikä minulla ole minkäänlaisia tarpeita tai aikomusta kasvattaa tekstuurilakkojen määrää kokoelmissani. Näin on hyvä.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Synnintunnustus

Tällainen syntilista on kiertänyt pitkin poikin blogistaniaa, ja päätin sitten minäkin syntini tunnustaa kaikelle kansalle. Pidemmittä kitinöittä tässäpä nämä:

1. Ylpeys : mikä kauneustuote saa sinut tuntemaan itsesi erityisen kauniiksi ja itsevarmaksi?
- Minä olen niiiiin huono näissä missä pitäisi valita vain yksi. No, kun olen liikkeellä ilman meikkiä esim. kaupassa ja törmään siellä sitten kauhukseni johonkin tuttuun, niin eniten epävarmuutta, ahdistusta ja inhottavaa oloa aiheuttaa iho ja ilman meikkipohjaa oleminen. Että jos siltä kantilta asiaa ajattelee niin meikkipohjatuote. Sellainen erityisen itsevarma ja kaunis olo tulee kuitenkin onnistuneesta meikkikokonaisuudesta (minulla siihen kuuluvat myös hiukset). 


2. Kateus: mitä ulkoista piirrettä, jota et omaa, kadehdit kaikkein eniten?
- Symmetrisiä silmiä. Minulla on koko ikäni ollut eriparisilmät ja meikin tasapainoiseksi ja symmetriseksi saaminen vaatii aina ekstraeffortia ja harmillisen usein erittäin paljon hermoja. Eikä ne silmät siitä sen symmetrisemmiksi muutu, meikkiä tai ei niin eripariset ovat ja sellaisina pysyvät ja toisinaan meikki vain korostaa sitä vaikka mitä yrittäisi kikkailla. ;-(

3. Viha: mitä kauneustuotetta vihaat?
- En kai mitään. En ainakaan keksi nyt yhtäkkiä mitään sellaista tuotetta joka aiheuttaisi vihan tunteita. 

 

4. Laiskuus: minkä tuotteen/kauneusrutiini jätät useimmiten käyttämättä/tekemättä laiskuuden takia?
- No tähän on pakko vastata se sama mitä niin moni muukin on vastannut eli vartalon rasvaaminen. Siihen kuuluu myös kaula ja tuo rintamus. Olen tosin todella paljon edistynyt asiassa sen jälkeen, kun ymmärsin sijoittaa vartalovoiteeni kylpyhuoneeseen (rasvaan kroppani heti suihkun jälkeen - silloin kun rasvaan).

5. Ahneus: mikä on kallein kauneustuote jonka omistat, entä halvin?
- Kallein on varmaan Histoires de Parfumsin tuoksu 1804 George Sand (60 ml 87€). Tai oikeastaan se on kyllä Guerlainin Angélique Noire-tuoksu, jota minulla ei kuitenkaan ole koko pulloa, vain kaksi dekanttia (Saks näyttää myyvän sitä rontti 70 ml hintaan 195.43€). Halvin on joku aletuote, ehkä Minersin kynsilakka (1.90€).


6. Ylensyönti: onko sinulla useampi kappale jotain tiettyä kauneustuotetta ja jo on niin mitä?
- Minä ymmärsin tämän niin, että olisi yhtä ja samaa tuotetta useampi kappale ja eipä taida olla. Ellei sitten lasketa Diorin Dior Homme Intenseä sellaiseksi koska niitä minulla on kaksi pulloa, mutta niistäkin toinen on alkuperäinen ja toinen uudelleenlanseerattu versio (ja ne on kuulkaa ihan eri asia!). Pradan Prada Candy-tuoksua olen harkinnut ostavani toisen pullon, vaikka ensimmäistäkin on vielä runsaasti jäljellä. Jos asian haluaa ymmärtää niin, että on samankaltaisia tuotteita useampia niin minun erityinen paheeni taitaa meikkituotteista olla huulipunat ja luomivärit.

7. Himo: jos sinulla olisi rahaa ostaa mikä kauneustuote tahansa, minkä ostaisit?
- Jonkun törkeän kalliin tuoksun. Ensimmäisenä tulee mieleen tuo Angélique Noire. Hyvänä kakkosena voisi olla Guerlainin Cuir Beluga. Tai jotain sinne päin. The Vagabond Princen Enchanted Forest maksaa 100 ml $180 ja se minun on pakko jossain välissä saada...


perjantai 27. syyskuuta 2013

Oranssi haaste, osa II: syksyn inspiroima silmämeikki

Oranssi haasteeni jatkuu. Tästä toisesta meikistä tosin tuli ainakin näennäisesti aika samanlainen kuin se ensimmäinen haastemeikki oli, mutta tällä kertaa värit ovat intensiivisemmät ja kirkkaammat. Inspiroiduin ikkunasta näkemästäni värimaailmasta; keltaista, oranssia, punaista ja vihreää.

Hassua kyllä, olen jopa hieman innoissani oranssista. Tai oikeastaan siitä, että haastan itseni tarttumaan väreihin joihin en lähes koskaan normaalisti tartu. Virkistävää ja jotenkin silmiä avaavaa. No, onhan minulla tässäkin meikissä turvavärini mukana eli tällä kertaa tuo vihreä eli ihan vielä en uskaltanut heittäytyä kokonaan pelkän oranssin vietäväksi. Hihassa odottaa jo ajatus kolmannesta oranssista meikistä, tiedä sitten koska ehdin sen toteuttaa.

Tämä meikki syntyi melko ex tempore ja lähestulkoon pelkästään sormin (minkä kyllä huomaa, en ole mikään mestari meikkaamaan sormilla). Silmämeikin pohjalla Lumenen luomenpohjustaja. Luomivärit ovat Sleekin paleteista Sunset (sävyt #2 ja #4), Glory (sävyt District ja Circle) ja Ultra Matte Dark (sävyt Maple ja Villan).

Luomen sisänurkassa keltainen Circle, sen vieressä oranssi #4, jonka vieressä punertava #2 ja ulkonurkassa vihreä District. Luomivaon varjostus tehty Maplen ja Villanin sekoituksella. Kulmaluulla ja häivytyksessä taisi olla valkoinen sävy Ultra Matte paletista.


Kasvoilla on Holika Holikan Petit BB Moisture ja Meow'n mineraalimeikkipuuteri, poskilla Estée Lauderin Peach Nuance ja highlighterin virkaa hoitaa theBalmin Mary-Lou Manizer. Varjostukset Meow'n Skinny Dipperillä (oma sekoitus). Peiteaineiden kanssa en jaksanut alkaa askarrella, niitä ei siis ole käytetty tässä meikissä.


Huulilla on sekoitus Lancômen Rouge in Love punista sävyissä 200B Rose Thé ja 351B Rose Des Soupirants, ei rajauksia. Ripsissä Sensain Eyelash Base 38 C ja Lumenen musta Truly Bold & Curly.


Vihreä rajaus M*A*D Mineralsin Indelible 3 In 1 Waterproof Liquid Eyelinerilla sävyssä Mermaid. Kulmiin sudittu Lumenen ruskeaa kulmageeliä.

Yllätyin taas miten kiva meikistä tuli. Se teki silmistäni hämmentävän vihreän näköiset - nehän eivät siis ole oikeasti vihreät - ja ihan tässä piti alkaa pohtimaan, että pitäisikö sitä vaan useammin uskaltaa rikkoa rajojaan ja kokeilla reippaan rohkeasti sellaisiakin värejä, joiden kuvittelee olevan itselleen aivan täysin epäsopivia. Tosin olen edelleen sitä mieltä, että oranssi ei ole minun värini eikä imartele minua millään lailla jos annostus on yhtään ylitse. Se menee kyllä tällä tavalla pieninä pilkahduksina mutta ei isommin annosteltuna. Siitäkin tullee vielä esimerkki, jos vaan uskallan kokeilla. Niin ja julkaista kuvat ;-)