perjantai 18. toukokuuta 2012

Tunnustuksia

Heippa ihanat! Vähän on ollut hiljaiseloa tällä puolen. Olen hypettänyt tuoksujuttuja ja lisäksi puuhastellut opinnäytetyöni parissa sen verran runsaasti, että tämä kosmetiikkablogini on hiukan joutunut siitä kärsimään. Kaikenlaisia postausideoita on kuitenkin päässä pyörinyt, katsotaan koska saan aikaiseksi ne toteuttaa.

Vastasin jokin aika sitten saamiini Liebster Blog-tunnustuksiin mutta olen sittemmin saanut kyseisen tunnustuksen vielä pari kertaa. Sigi Zigi Ztyle-blogista ja Elna H Elna imagines-blogista jakoivat kyseisen haasteen minulle, kiitos molemmille!


Olen saanut lisäksi kaksi The Versatile Blogger-tunnustusta.

SÄÄNNÖT

1. Nimeä 15 bloggaajaa.
2. Ilmoita tunnuksesta heille.
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa.
5. Liitä tunnustuksen kuva blogiisi.

Tällä kertaa en jaa tunnustusta eteenpäin, se on kiertänyt nyt niin monet blogit ympäriinsä, että varmaan kaikki lukemani blogit se on jo kiertänyt. Kiitän saamistani tunnustuksista Glitz & Glamin Minnaa ja KosmetiikkaKaaoksen Johista, kiitos! Jos olen jättänyt huomioimatta jonkun niin älähtäkää, on hyvin mahdollista, että olen missannut jonkun jakaman tunnustuksen.

Tässä saattaa tulla toistoa, en jaksa nyt kahlata lävitse mitä kaikkea olen jo itsestäni täällä aikaisemmin paljastanut. ;-)

1. Värjään hiuksiani. Tai vaalennan, ihan mitä termiä itse kukin haluaa käyttää. Lapsena minulla oli valkoiset hiukset, parikymppisenäkin olin vielä ihan vaalea mutta sittemmin hiusten luonnollinen sävy on tummunut, ollen nyt sellainen ei minkään värinen maantienharmaa. Kehitin kuitenkin lapsuuteni, teini-ikäni ja nuoren aikuisuuteni aikana itselleni blondin sielunmaiseman ja identiteetin, joten koen vaaleat hiukset eniten omikseni. Olen kyllä kokeillut myös ruskeita hiuksia ja jopa ihan tummiakin.  

Alla oleva kännykkäkuva ruskeista hiuksista jostain 4:n vuoden takaa, punaiset hiukset viime keväältä ja niitä inhosin, ikävä värjäysvahinko mun kampaajalta. Minulle eivät punaiset sävyt hiuksissa sovi ollenkaan, vaikka pisamainen olenkin.


Tässä vielä vanha kuvakooste erilaisista hiuksista jonka tein jokunen vuosi sitten, hiuksia vuosilta 2004-2007, jolloin olin siis 32-35 vuotias. Ja huomattavasti laihempi. Sniif.



2. Olen jääkiekkoihminen. Olen syntynyt jääkiekkokaupungissa jääkiekkoperheeseen ja se on vähän niin kuin veressä. Joskus esiteininä tuli käytyä katsomassa kaikki oman joukkueen kotiottelut ja tiesin pelaajat ja numeronsa ulkoa jne. mutta nykyään otan aika rennosti. Rahat eivät riitä millään siihen, että kävisi peleissä vaikka se kivaa olisikin. MM-kiekkoa seuraan mutta en aina pysty katsomaan kaikkia pelejä, varsinkin jos on kovin jännää. ;-)

Olen kerran ollut MM-kiekkokatsomossa paikan päällä, se oli Kölnissä muutama vuosi sitten, kun Tsekki lähetti Suomen pojat kotiin. Lennot Kölniin ja takaisin, vajaan viikon majoitus hotellissa lähes Kölnin keskustassa ja liput neljään (vai kolmeen) peliin maksoivat yhteensä suunnilleen sen verran mitä tänä vuonna olisi tullut pari lippua yhteen peliin maksamaan....

3. Kauhean vaikeaa keksiä näitä tunnustuksia. Hmm. En pese hiuksiani päivittäin vaan noin kerran tai kaksi viikossa. Ei ole tarvetta sen tiheämpään tahtiin. Olen myös kokeillut viime aikoina suht rennolla otteella CO-pesuja eli käyttäen pesuun pelkästään hoitoainetta. Sillä systeemillä hiusket tosin joutuu pesemään useammin.

4. Olen tällä hetkellä täysin tuloton. On ollut kiinnostavaa huomata miten vaikea asia se on ihmisille. Totta kai se hankaloittaa omaa elämääni ja on iso rasitus mutta olen huomannut, että joidenkin ihmisten on vaikeata suhtautua toisen rahattomuuteen. Aika moni tuntuu ärsyyntyvän jos asia tulee puheeksi ja aika monen on sitä vaikea tajuta. Minä en vaan kertakaikkiaan voi lähteä shoppailemaan tai kahville tai mihinkään reissuun tuosta noin vaan.

Rahattomuus on monessa suhteessa todella nöyryyttävää. Nyky-yhteiskunnassa ei ole helppoa olla toisen ihmisen elätettävänä. Erityisesti näin naisena olla täysin miehestä riippuvainen. Vihaan sitä! Onneksi tilanteeseen on tulossa muutos viimeistään parin kuukauden päästä.

5. Tykkään valokuvaamisesta. Lisäksi pidän kuvien käsittelystä. Mitään kursseja en ole käynyt vaan ihan vain omaksi ilokseni olen itsekseni opetellut. Molemmissa olen täysin noviisi. Alla olevista kuvista vain alimmainen on kuvankäsittelyohjelmalla käsitelty, joskin esim. taivaskuvassa olen vissiin säätänyt kontrastia. Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.






6. Olen toisinaan aika erakko ja yksinäinen sielu. Haluan välillä päästä eroon kaikesta ja kaikista ja olla hetken aikaa ihan itsekseni, omassa rauhassani ja sulkea koko maailman ulkopuolelle. Jos saisin valita niin haluaisin asua jossain metsän keskellä ilman yhtäkään naapuria, mielellään veden äärellä mutta lähellä palveluita ja helppoja kulkuyhteyksiä. Jep, hirveän helppo yhtälö toteutettavaksi. ;-)

7. Tajusin vasta vähän aikaa sitten olevani aistiyliherkkä. Se helpotti kummasti kun tajusin, että en olekaan joissakin asioissa mikään kummajainen ja friikki vaan on toisiakin ihmisiä jotka kokevat samoin kuin minä. Vaikka tämä ominaisuus joskus elämää hankaloittaakin niin en silti vaihtaisi sitä pois!

8 kommenttia:

  1. Hiuskavalkadin yläoikeassa olet ihan sen CatCat-duon blondin näköinen =)

    Mulla on luonteessani paljolti kohdan 6 kanssa yhtäläisyyttä..

    Rahattomuus on niin perkeleen perseestä kun vaan olla voi..tiedän totisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh...CatCat ei ole koskaan kuulunut mun suosikkeihini...ei ole mua aikaisemmin Kätkän näköiseksi sanottukaan, lisäänpä sen jonon jatkoksi. ;-)

      Kiitos haasteetsa, saa nähdä koska saan aikaiseksi tehdä, jotenkin kauhean vaikeaa keksiä noita faktoja. =)

      Poista
    2. Vastaa vaikka vaan kysymyksiin,niin moni näemmä tehnyt =)

      Näitä "kerro itsestäs"-haasteita kun piisannut viime aikoina.

      Poista
    3. Hei, tämä on vanha postaus mutta mulle tuli tuosta yläoikeasta mieleen Bridget Fonda. Nykykuvista taas usein tulee mieleen Marilyn Monroe. Veikkaan että sinulla hyvin samanlaiset mittasuhteet kasvoissa ja piirteissä kuin Marilynilla.

      Poista
    4. Hehheh, tiedä sitten noista mittasuhteista mitään (silmät minulla ainakin on aika erilaiset kuin Marilynillä) mutta olen todella usein saanut kuulla olevani Marilynin näköinen.

      Joskus oli facebookissa dobbelgängerviikko (eli piti laittaa profiilikuvaksi sellaisen julkkiksen kuva ketä kenties muistuttaa) ja laitoin Marilynin nuoruuden kuvan jossa tällä oli aika luonnollinen meikki eikä ihan platinablondia ja pidemmät hiukset (vähän samanlaiset kuin itselläni joskus). Yksi kaveri tykkäsi kuvasta ja kommentoi, että onko mulla uudet hiukset, ihanat! :-)

      Samoin yksi lapseni oli kerran epävarma olenko tietokoneeni työpöydän kuvassa (minulla on usein vanhojen hollywood tähiten kuvia tietsikan työpöydän taustaukuvina ja tuolloin oli Marilynin kuva). Että jotain minussa lienee mikä Marilynistä muistuttaa. ;-)

      Poista
  2. En ihmettele! Oletko muuten kokeillut My Heritagen face recognition -ohjelmaa? Sehän on tarkoitettu sukulaisten löytämiseksi, mutta juuri tuohon doppelgänger-aikaan kiersi FB:ssa linkki siihen ja sieltä etsittiin omilla kuvilla julkkis-kaksoisolentoja. Mäkin sain kieltämättä aika osuvia, hahhah :) Olisi hauska kuulla tuleeko sulle Marilyn. Veikkaan että tulee! Ohjelma siis todella mittaa silmien etäisyyksiä ja luustoa jne, eli tulos ei perustu samanlaiseen kampaukseen tai muuhun epäolennaiseen. Tosin jos laittaa silmälasikuvia niin kummasti silti tulee tulokseksi vain rillipäitä :D

    VastaaPoista
  3. Mulla vähän samanlainen kokemus, muistui mieleen! Isäni luuli Uma Thurmania minuksi :D Joistakin kulmista otetuissa kuvissa hän todellakin näyttää minulta (ulkonevat silmät kaukana toisistaan ja muutenkin aika samanlaiset + kapea suu jne.)

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.