tiistai 3. huhtikuuta 2012

Yksi turhake, DuWop; Lip Venom lip plumper

En muista miksi olen tällaisen hommannut. Ei ollut mikään hirveän halpakaan muistaakseni. Olisinko mennyt lankaan ja kuvitellut, että voisi oikeasti toimia.


Kyseessä siis huulikiilto, joka lupaa tehdä huulista pulleammat ja korostaa niiden luonnollista sävyä. Huulikiilto sisältää jojoba- ja avokadoöljyjä jotka toimivat huulten ihoa kosteuttavina ja tuovat niihin myös kiiltoa.


DuWopin Lip Venom on kuulemma markkinoiden ensimmäinen huulten pullistaja, toisin sanoen se alkuperäinen. Sen tehot perustuvat eteerisiin öljyihin, kuten esimerkiksi kaneli, inkivääri ja salali, jotka mitä ilmeisimmin antavat kiillolle sen hieman mausteisen tuoksun.


Kyseiset öljyt saavat huulet myös kihelmöimään. Tunne on hyvin selkeä eikä mitenkään erityisen miellyttävä. Kihelmöinti ei kuitenkaan ole niin voimakasta tai häiritsevää, että se tuntuisi kestämättömältä. Voisin kuvitella, että siihen saattaisi jopa tottua. Nämä eteeriset öljyt saavat huulten verenkierron vilkastumaan ja sitä myötä myös huulten väri korostuu ja ne pullistuvat. Tai siis niin luvataan tapahtuvan.


Applikaattori on tuollainen pieni sivellin (siinä ei normaalisti ole punaista, lienee huulipunasta tarttunut). Pidän todella paljon Lip Venomin pakkauksesta, tuo pieni pahvinen putkilo viehättää minua jostain syystä aivan erityisen paljon. Harmi vaan, että se on kovin löysä eli aukeaa helposti.

Huulikiilto itsessään on pienessä lasisessa putkilossa pahviputkilon sisällä. Kirkas lasiputkilo on käytännöllinen siinä vaiheessa, kun kiilto alkaa vedellä viimeisiään ja jäljellä olevan määrän näkee selkeästi. Ja mahtuuhan se toki näppärästi esimerkiksi pieneenkin iltalaukkuun.

Kiilto on aika paksua, melko tahmaista ja tuoksuu tosiaan mausteiselta. Se tekee huulista kiiltävät niin kuin lupaakin. Itse en huomannut sen juurikaan muuta sitten tekevänkään. Paitsi antavan huulille kihelmöivän tuntemuksen. Minulla ei ole kuvaa Lip Venomista huulilla, se näyttää minulla ihan tavalliselta värittömältä huulikiillolta. Pysyvyys on kai ihan ok ja kihelmöintikin vähenee pikku hiljaa.

Minulle tämä ei antanut yhtään mitään ja lasken tämän kuuluvan ryhmään turhakkeet. Annoin tämän tyttärelleni, josko teinittärelle olisi tästä jotakin iloa. En ole muutenkaan huulikiiltoihminen joten itselläni tämä tuskin olisi tullut käytettyä.

3 kommenttia:

  1. Minulle tuli GlossyBoxin myötä muutama näytekokoinen LipVenom, enkä kyllä tykännyt niistä yhtään. Lisäksi omissani koostumus oli ihan ohutta litkua, liekö uudistettu? Tai sitten on olemassa erilainen, vielä kökömpi koostumus niitä näytteitä varten. :D

    VastaaPoista
  2. Kokeilussa ollut kolmea erilaista "pullistajakiiltoa",kaikki ihan yhtä tyhjän kanssa.
    Tuota sinun esittelemääsi en ole kokeillut,tosin pakkaus vaikuttaa juurikin sellaiselta johon olisin voinut helposti haksahtaa =)

    VastaaPoista
  3. Hei! Sinulle on palkinto blogissani! http://kosmetiikkakaaos.blogspot.com/2012/04/liebster.html

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.