lauantai 1. joulukuuta 2012

Pohdintaa alastomasta totuudesta

Blogistaniassa kiertää/kiersi innostus paljastaa alaston totuus. Blogit ovat/olivat pullollaan käsittelemättömiä kuvia meikittömistä bloggaajista ja tekoa pidetään erityisen rohkeana ja ihailtavana. Itse olen kokenut kovinkin ristiriitaisia tunteita asiaan liittyen ja ollut oikeastaan aika hämilläni kuvia katsellessani ja tekstejä lukiessani, enemmän ja vähemmän palapelinä niin sanotusti. ;-)

Luin naked truth-buumista ensimmäistä kertaa facebookissa, kun ystäväni postasi seinälleen meikittömän kuvan itsestään ja kertoi mistä homma oli saanut alkunsa, ja laittoi vieläpä linkin alkuperäiseen naked truth blogikirjoitukseen. Siinä sitten tovin tutustuin asiaan ja vierailin eri blogeissa ihmettelemässä alastomia totuuksia ja lukemassa erilaisten ihmisten ajatuksia aiheesta.

Periaatteessa pidin ideaa hyvänä ja ajatuksia sen takana terveinä ja kannatettavina. Siksi olinkin niin yllättynyt ja hämilläni reaktiostani, joka seurasi meikittömien nuorten naisten kuvia katsellessani ja lukiessani miten vaikeata, lähes ylivoimaista, monelle oli julkaista täysin käsittelemätön kuva täysin meikittömistä kasvoistaan.

Minua hämmensi niin täydellisen kauniiden tyttöjen ja naisten käsitykset siitä, että heidän meikittömät kasvonsa olisivat jotenkin....no, julkaisukelvottomia. Tekstit tuntuivat olevan ristiriidassa kuvien kanssa ja jos pelkkiä tekstejä olisi lukenut ilman kuvia, olisi saanut sen käsityksen, että useammallakin kirjoittajalla olisi kasvoissaan runsaastikin korjattavaa ja/tai peiteltävää tai muuten vaan "vikaa".

En ole vielä toistaiseksi nähnyt yhtäkään rumaa tai vastenmielistä tai yhtään millään lailla "viallista" alastonta totuutta. Näkemäni kuvat ovat esittäneet ihan tavallisia normaaleja ihmisiä, joista aika moni mielestäni keskimääräistä paremman näköisiä meikittömyydessään. Siksi minua onkin niin kovasti hämmentänyt teksteissä esiintyvät tarinoinnit siitä miten vaikeaa kuvia on ollut laittaa esille ja miten todella moni ei voi poistua kotoaan ilman meikkiä jne.

Meikittömiä kasvoja on väheksytty, on selitelty miten se ja se kohta näyttää ihan keauhealta ja kuinka hiuksetkin on niin likaiset ja kuvakulmakin on mitä on ja whatnot. Kuitenkin kun kuvaa on katsonut, niin siinä on ollut ihana ja kaunis ihminen, täydellinen omassa epätäydellisyydessään ja juurikin sen takia.

Henkilökohtaisesti minulle on aika vaikeaa ymmärtää, että kotoaan ei voi poistua ilman meikkiä. Minusta sellainen kuulostaa siltä, että meikkaaminen hallitsee elämää jossain määrin epäterveellä tavalla. En väitä asian olevan niin, kerron vain miltä se kuulostaa ja tuntuu. Vaikka en tokikaan itsekään ole mitenkään immuuni meikin ihmeelliselle voimalle tehdä kasvoista lähes täydelliset ja yhteiskunnan silmissä hyväksyttävät, kenties jopa ihailua herättävät. Toisinaan meikki voi olla se, mikä pitää mielenterveyden koossa ja itsetunnon edes jotenkuten siedettävällä tasolla. Pistää miettimään millaisessa yhteiskunnassa me oikein elämme.



Eihän se ole helppoa nähdä itseään ilman niitä kaikkia "virheitä" ja "vikoja" joita itsestään löytää loputtomasti. Ne osuvat omiin silmiin aina ensimmäisinä ja suorastaan "loistavat", kirkuvat olemassaoloaan. Juttu sattuu vain olemaan niin, että ne eivät pomppaa muiden silmiin samalla tavalla, aika moni "vika" ja "virhe" on suurimmalle osalle katsojista näkymätön. Siitäkin huolimatta, että se jokin epäkohta olisi varsin ilmeinen, niin eivät ihmiset muodosta kuitenkaan sen perusteella mielipiteitään vaan kokonaisuuden perusteella.

En väheksy ollenkaan esimerkiksi iho-ongelmista aiheutuvaa tuskaa, itsekin olen sen kokenut enkä toivo sitä kenellekään. Mutta kaikki on niin suhteellista, aina löytyy joku jolla on asiat vähän tai paljon paremmin ja joku, jolla on vähän tai paljon huonommin. Kaikilla meillä on toki oikeus ilmaista tunteemme ja kokea tavallamme, mutta toisinaan voisi itse kullekin tehdä hyvää pysähtyä hetkeksi ja tehdä pieni perspektiivin tarkistus.

Minulle meikin tarkoitus on korostaa hyviä puolia ja peittää "huonoja", toisinaan myös piilottaa. Alaston totuus "kampanjan" kuvia katsellessani en voi kuitenkaan olla surematta sitä, että todella moni näyttää peittävän meikin alle paljon kaunista. Henkilökohtaisesti se tuntuu minusta siltä, että moni peittelee ja korjaa kasvojaan täysin tarpeettomasti ja lisäksi oikeasti ajattelee sen olevan tarpeellista ja välttämätöntä. Ihmisten pitäisi oikeasti arvostaa itseään enemmän!

Tässä minun ajatuksiani asian tiimoilta. Vaikka minä koenkin tämän näin ristiriitaisin fiiliksin niin pidän tempausta kokonaisuudessaan hyvänä. Kiitos kaikille osallistuneille ja aloitteen tehneelle bloggaajalle, minä ainakin olen piirun verran lähempänä itseni hyväksymistä kuin aikaisemmin ja päässyt tekemään oman perspektiivini tarkistuksen tältä erää.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Nettiostokset rapakon takaa

Long time no see - again! On tässä ollut tuota elämää elettävänä ja bloggaus jäänyt ihan alakynteen kaiken muun mennessä edelle. Työelämä on ollut ehkä suurin verottaja. Verottajasta minun pitikin muuten tällä kertaa kirjoittaa eli nettiostosten tullirajaa lasketaan ensi vuoden alusta.

Nykyäänhän on voinut ostaa tuotteita netistä EU:n ulkopuolelta enimmillään 43 eurolla ilman, että on ollut vaaraa tilausten joutua tulliin ja että päälle lätkäistään verot. Ensi vuoden alusta tuota summaa lasketaan 20 euroon. Voihan rähmä sanon minä. Ei kiva.


Minusta 20 euron yläraja on ihan naurettava. Johan siitä menee lähes puolet postikuluihin useimmissa puljuissa. Jäljelle jää noin 10 € shoppailurahaa. Jiihaa! Johan sillä juhliikin. Todella harmillista mielestäni.

Kosmetiikasta ei mene tullimaksuja ja kun tilauksen arvo postikuluineen ylittää voimassa olevan tullausrajan, lisätään hintaan ALV joka on nykyisellään 23 %, erillistä tullausmaksua ei siis kosmetiikasta peritä. Olen kerran joutunut maksamaan ALV:n tulliin ja se kävi todella näppärästi ihan kotoa käsin nettipankin kautta ja lähetyksen hain maksamisen jälkeen ihan normaalisti omasta postista. Sinänsä tullaaminen ei siis (ehkä) hankaloita EU: ulkopuolelta tilaamista käytännössä. Se muuttuu vain kalliimmaksi.

Nyt on siis vielä tämän vuoden loppuun asti aikaa tilailla esim. rapakon takaa max 43 eurolla ilman pelkoa ALV-lisäyksestä hintoihin. Minulla ainakin taitaa olla kaikenlaista tilattavaa esim. iHerbistä ja Meow:lta....

Kuva täältä.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Asiaa geeliputsareista

Olen kovasti tykästynyt geeliputsareihin. Ensimmäinen (jonka muistan, voi olla, että niitä on ollut muitakin) geeliputsarini oli Dermosilin Meikinpoistogeeli, jota ei välttämättä tarvitse pestä pois eli sopii siis myös vedettömiin olosuhteisiin. Sitä ei kuitenkaan jostain syystä ole tullut hankittua parin purnukan jälkeen uudestaan, vaikka mielessä on ollutkin ja siitä kovasti tykkäsin. Dermosilin geeli on ollut ainoa geelimäinen putsari jota olen käyttänyt meikinpoistoon.

Erisanin Hoitava puhdistusgeeli taisi olla seuraava geeliputsarituttavuus ja olen siitä tykännyt heti ensikosketuksesta lähtien. Pidän nykyään yksinkertaisesta ja simppelistä ja Hoitavan puhdistusgeelin INCI on juurikin sitä.

Erisanin geeliputsarista olen kirjoittanut enemmän tässä postauksessa. Erisan sopii ymmärtääkseni kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Se on avainlipputuote ja kehitetty yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa.

Seuraavaksi tutustuin Freemanin päärynäputsariin eli Facial Refining Cleanseriin, josta olen kirjoitellut tarkemmin tässä postauksessa. Freemanin päärynäputsarissa minua puoleensa veti sen sisältämä salisyylihappo, joka jossain vaiheessa oli melko suurenkin kohinan blogistaniassa aiheuttanut ainesosa. Erittäin riittoisaa tavaraa, johon olen edelleen kovasti tyytyväinen. Freemanin päärynäputsaria suositellaan normaalista rasvoittuvalle iholle ja sen luvataan pitävän epäpuhtaudet loitolla ja ihon puhtaana.

Uusin geeliputsarituttavuus on Lumenen Natural Code Clear It Up Deep Purifying Gel Wash, joka niin ikään sisältää salisyylihappoa. Clear It Up on suunniteltu nuorelle iholle (eli en siis todellakaan kuulu tuotteen kohderyhmään), mutta halusin siitä huolimatta sitä kokeilla ja olen tykästynyt siihen todella paljon. En osaa kovin tyhjentävästi kuvailla miltä tämä Lumenen geeliputsari tuoksuu, mutta itseäni tuoksu miellyttää erityisen paljon ja se on yksi iso syy sille, että se on ajamassa itseään ykkössuosikin paikalle.

Lumenen geeliputsarin kerrotaan sisältävän 90 % luonnon raaka-aineita ja siinä on mukana suomalaista ratamoa. Sen luvataan vähentävän säännöllisellä käytöllä näppyjä ja epäpuhtauksia iholta. Sen sanotaan sopivan normaalille, seka- tai rasvoittuvalle iholle.

Erisanin ja Lumenen tuotteiden nimissä esiintyy sana geeli, Freemanin ei. Erisanin koostumus eroaa kahdesta muusta ollen kirkkaan sijasta vaaleata ja emulsiomaista, kun taas Freeman ja Lumene ovat selkeästi geelimäisiä ja koostumukseltaan kirkkaita. Erisan on kolmikon hellävaraisin ja omasta mielestäni kosteuttavin, Freeman taas "kuivattavin", joskaan ei sekään sekalaisesti käyttäytyvää ihoani ole varsinaisesti kuivattanut, mutta iho alkaa Freemanin jälkeen helpommin kiristellä ja kysellä nopeammin kosteutuksen perään.

Kaikki ovat mielestäni puhdistustehoiltaan hyviä, ainakin jos puhutaan kaksoispuhdistuksen kakkosvaiheesta ja aamuisesta kasvojen puhdistuksesta. Meikkejä en näillä geeliputsareilla yleensä puhdista. Freeman ja Lumene sopivat Erisania paremmin rasvoittuvalle ja epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle tehokkaamman puhdistustehonsa takia (ja koska ne on myös suunnattu epäpuhtaan ihon puhdistukseen). Erisan sopii kuitenkin paremmin herkän ihon puhdistukseen. Voin käyttökokemusteni perusteella lämpimästi suositella kaikkia kolmea!

Kaikki kolme tuubia sisältävät 150 ml tuotetta. Erisan ja Freeman ovat hinnaltaan halvimmat, hinta vaihtelee paikasta riippuen, mutta se lienee molemmilla keskimäärin 4-5 euroa. Lumenen geeliputsaria saa tarjoushinnalla aina välillä, jolloin se maksaa vajaan kuusi euroa. Normaali hinta on noin 7€.

Halusin tehdä pienen INCI-vertailun näille tuotteille, tässä se teillekin silmäiltäväksi. Yhdelle ainesosalle en löytänyt selvitystä. Laitoin hymynaamat kaikkien niiden aineiden perään, jotka löysin Paula Begounin hymynaamalistalta. Suurin osa sielä löytyikin ja vain muutamaan osui ei hymyilevä ainesosa, jotka nekään eivät olleet itkunaamoja. Lumenessa ja Freemanissa oli hajusteitkunaamat, Erisanhan on hajustamaton.

INCI-listojen mukaan eniten puhdistavia aineita sisältää Freemanin geeli, joskin siinä on vain yksi puhdistava aine enemmän kuin Lumenessa. Freemanissa on eniten eri ainesosia (mielestäni siinä on myös eniten "turhia" aineita) ja Erisanin INCI puolestaan on kolmikon lyhyin. Se on myös INCINsä perusteella miedoin näistä kolmesta geeliputsarista.

ERISAN HOITAVA PUHDISTUSGEELI:
AQUA = vesi
CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE = pehmentävä aine, vaikuttaa viskositeettiin :)
GLYCERIN = kosteuttava aine :)
DECYL GLUCOSIDE = mieto puhdistava aine :)
ACRYLATES/C10-30 ALKYL ACRYLATE CROSSPOLYMER = kalvonmuodostaja, säätää viskositeettia, stabiloi :)
PANTHENOL = hoitava aine :)
SODIUM HYDROXIDE = lipeä, säätää pH-arvoa, puhdistava aine :|
SORBIC ACID = säilöntäaine :)
CAPRYLYL GLYCOL =  hoitava aine :)
PHENOXYETHANOL = säilöntäaine :)

LUMENE NATURAL CODE CLEAR IT UP DEEP PURIFYING GEL WASH 
AQUA= vesi
SODIUM COCOAMPHOACETATE = puhdistava aine :)
PROPANEDIOL = liuotin, säätää viskositeettia
LAURYL GLUCOSIDE = puhdistava aine, pinta-aktiivinen aine :)
COCAMIDOPROPYL BETAINE = pinta-aktiivinen aine, säätää viskositeettia, hoitava ja puhdistava aine :)
ACRYLATES/C10-30 ALKYL ACRYLATE CROSSPOLYMER = kalvonmuodostaja, säätää viskositeettia, stabiloi :)
GLYCERIN = kosteuttava aine :)
SODIUM COCOYL GLUTAMATE = puhdistava aine :)
SODIUM LAURYL GLUCOSE CARBOXYLATE = puhdistava aine :)
SALICYLIC ACID = salisyylihappo, BHA-happo ;)
SODIUM BENZOATE = säilöntäaine :)
POTASSIUM SORBATE = säilöntäaine :)
SODIUM HYDROXIDE = lipeä, säätää pH-arvoa, puhdistava aine :| 
BUTYLENE GLYCOL = hoitava ja kosteuttava aine, säätää viskositeettia :)
PLANTAGO MAJOR LEAF EXTRACT = ratamouute, hoitava aine
HYDROXYISOHEXYL 3-CYCLOHEXENE CARBOXALDEHYDE = hajuste
PARFUM = hajuste :-(

FREEMAN FACIAL REFINING CLEANSER PEAR:  
WATER = vesi
SODIUM LAURETH SULFATE = puhdistava aine :)
HYDROXYETHYLCELLULOSE = kalvonmuodostaja, sideaine, säätää viskositeettia, stabiloi :)
PYRUS COMMUNIS (PEAR) FRUIT EXTRACT = päärynäuute, ihoa hoitava aine
PYRUS MALUS (APPLE) FRUIT EXTRACT = omenauute, ihoa hoitava :)
SALICYLIC ACID = salisyylihappo, BHA-happo :)
PEG-80 SORBITAN LAURATE = pinta-aktiivinen aine, puhdistava aine :)
COCAMIDOPROPYL BETAINE = pinta-aktiivinen aine, säätää viskositeettia, hoitava ja puhdistava aine :)
SODIUM TRIDECETH SULFATE = puhdistava aine :)
SODIUM LAUROAMPHOACETATE = puhdistava ja vaahtoava aine :)
PEG-150 DISTEARATE = emulgaattori, säätää viskositeettia :)
SODIUM LAURETH-13 CARBOXYLATE = puhdistava aine :)
CITRIC ACID = sitruunahappo, AHA-happo, säätää pH:ta :)
POLYSORBATE 20 = emulgaattori, pinta-aktiivinen aine, puhdistava aine   :)
DMDM HYDANTOIN = säilöntäaine, formaldehydin vapauttaja :|
PROPYLENE GLYCOL = kosteuttava ja hoitava aine, säätää viskositeettia :)
TETRASODIUM EDTA = kelatoiva aine :)
METHYLPARABEN = säilöntäaine :)
PROPYLPARABEN = hajuste, säilöntäaine :)
BENZYL BENZOATE = hajuste
HEXYL CINNAMIC ALDEHYDE =  ? ?
FRAGRANCE (PARFUM) = hajuste :-(
BLUE 1(CI 42090) = väriaine :)
YELLOW 5(CI 19140) = väriaine :)

maanantai 13. elokuuta 2012

Make Up Factoryn luomiväripaletti Eye Colors #54

Onnetar suosi minua Fashioned in Finlandin blogiarvonnassa ja voitin suureksi ilokseni kasan saksalaisia Make Up Factoryn meikkejä. Olin ihan unohtanut mitä kaikkea tuohon arvontaan sisältyikään ja kun Nea otti minuun yhteyttä ja kysyi minkä silmämeikkituotteen haluan (sen sai siis itse valita), kuvittelin pienessä mielessäni, että palkinto oli vain se silmämeikkituote. Postissa tulikin sitten silmämeikkipaletin lisäksi kaikkea muutakin kivaa! Ilahduin siis voitostani vähän niin kuin tuplasti. ;-D Hajamielisyys on toisinaan ihan jees.

Sain siis valita palkintooni haluamani silmämeikkituotteen ja valintani osui neljän luomivärin palettiin Eye Colors #54.


Kotelo on mielestäni ihan tyylikäs, siinä on hopeisena hohtava kansi ja musta pohja. Ainoa miinus tulee siitä, että kansi menee helposti ja nopeasti klähmäisen näköiseksi koska sormenjäljet näkyvät siinä armotta.


Sulkumekanismi on napakka ja rasia pysyy varmasti kiinni kovemmassakin menossa. Plussaa tulee kannen sisäpuolen peilistä. Vaikka se onkin pieni niin se on silti käyttökelpoinen.

Paletista 54 löytyy kaksi melkein mattaista, tummaa sävyä ja kaksi hohtavaa, vaaleaa sävyä. Mattaisemmat sävyt ovat musta Black Velvet ja violetti Smokey Violet. Hohtavat vaaleat sävyt ovat Mineral Grey ja Pastel Lilac.


Kaikki luomivärit ovat miellyttävän pehmeitä, melkein kermaisia. Kaikista löytyy suhteellisen kiitettävästi pigmenttiä. Tummat sävyt, varsinkin musta, ovat hieman "kuivemman" oloisia ja käyttäytyvät välillä hieman "jauhoisesti" verrattuna hohtaviin vaaleisiin sävyihin. Black Velvet on ihan käyttökelpoinen musta, mutta sillä ei saa ihan syvän mustaa jälkeä aikaiseksi. Smokey Violet on tumma, burgundiin kallellaan oleva violetti.

Vaikka ne näyttävätkin jossain valossa lähes täysin mattaisilta, on niissä kuitenkin jonkin verran hohtoa ja suorassa auringonvalossa ne jopa kimaltavat. Kimallus on kuitenkin hyvin pientä hippusta. Mineral Grey on aika lailla hopeinen luomiväri, en itse sanoisi sitä harmaaksi. Koostumus on hohtava ja auringossa sävy kimaltaa todella kauniisti.


Molemmat swatch-kuvat on otettu luonnonvalossa ilman salamaa. 


Suosikkini paletin neljästä luomiväristä on Pastel Lilac. Se ei ole yhtä hohtava kuin hopeinen Mineral Grey, mutta ei sitä mataksikaan voi sanoa. Luulin Pastel Lilacia ensin jonkinlaiseksi "likaisenharmaaksi" taupen tyyppiseksi väriksi ja vasta kun swatchasin värit kämmenselälle tätä postausta varten, huomasin sen olevan vaaleanharmaalla pohjalla vaaleanpunaista ja lilaa hohtelevan sävyn. Valosta riippuen se näyttää siis joko vaaleanpunertavalta tai vaalealta lilalta. Auringossa siinä näkyy pientä kimalletta. Aivan ihana sävy!

Luomivärien kimallus ei ole mitään glitteristä kimallusta eikä niistä putoa kasvoille irrallisia kimaltavia hiukkasia. Kimallus on kiinteä osa luomivärien koostumusta eikä se oikeastaan erotu kuin suorassa auringonpaisteessa.

Olen tehnyt tällä paletilla silmämeikin nyt muutaman kerran ja olen ollut tyytyväinen sen laatuun ja luomivärien koostumukseen ja pigmenttiin. Värit ovat samettisen pehmoisia ja niiden koostumus tuntuu "kiinteältä". Ne levittyvät hyvin ja häivyttäminen onnistuu ongelmitta. Hieman värit pakkautuivat silmämeikinpohjustajasta huolimatta (Urban Decay Eyeshadow Primer Potion) viimeksi kun palettia käytin, mutta aikaisemmilla kokeilukerroilla en moista huomannut.



Meikkikuvat otettu sisällä luonnonvalossa ilman salamaa, kaksi alimmaista ilta-auringossa.

Meikinpohjustus Meow Cosmeticsin Equilibrium Balancing Powderilla (siitä olen kirjoitellut tarkemmin tässä postauksessa), meikkipohja on tehty Bourjoisin healthy mix-meikkivoiteella, sävy 51 Vanille clair/Light vanilla (tykkään, oikein mainio meikkivoide) ja Meow Cosmeticsin mineraalipuuterillla (sävy taisi olla Pampered Puss Sleek Korat). Silmien alle sudin Meow Cosmeticsin silmänaluspuuteria ja peitevärinä Ben Nyen Red Neutralizer no.2 (aivan loistava tuote!). 

Korostus ja varjostus Meow Cosmeticsin Skinny Dipperillä ja Sunsplasher!:illä (näistä olen kirjoitellut tarkemmin tässä postauksessa) ja hohtoa poskipäille vielä lisää Meow Cosmeticsin Crystalline Cat Glow puuterilla Opal. Poskipuna Lily Lolon Ooh La La (HG poskipunani tällä hetkellä). Huulilla sormilla töpötellen Bourjoisin Sweet Kiss huulipunaa sävyssä 51 Rose séduisant (hyvä mattainen ja hyväkestoinen huulipuna) ja ripsissä Max Factorin musta vedenpitävä False Lash Effect. Kulmissa Make Up Storen Tri Brow Color.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kesäkuulumisia

Hei kaikille pitkästä aikaa! Pahoitteluni tästä kesähiljaisuudesta, jotenkin se kesä vaan on vienyt mukanaan niin, että blogille ei juurikaan ole jäänyt aikaa. Toukokuu ja kesäkuu puoleenväliin saakka menivät viimeistellessä kouluhommia ja niin sekin ihme nähtiin, että meikäläinenkin vihdoin valmistui kesäkuun lopussa. Jee ja jipii!! *tuuletus*

Ilmat eivät kuulemma ole meitä tänä kesänä hellineet, itse en ole moista huomannut. En ole mikään helleihminen ja minä nautin myös sopivan lämpöisistä kesäsadepäivistä. Eniten olen nauttinut tänä kesänä kuitenkin valmistumisen mukanaan tuomasta vapaudesta ja stressittömyydestä, vieläkin tuntuu jotenkin ihan käsittämättömältä, että olen vapaa kuin taivaan lintu! En ole antanut tulevan työnhaun vaivata mieltäni vaan olen elänyt päivä kerrallaan, vähän niin kuin silloin joskus lapsena, kun kesäloman pituudesta ei ollut mitään käryä. Ihanaa!!!


Minun kesäni on koostunut olemisesta, nauttimisesta, perheestä, hyvistä ystävistä ja hyvästä seurasta, kivoista tapahtumista ja rennosta meiningistä. En muista koska viimeksi minulla olisi ollut näin nautittavan ihana kesä! Ihanaa olla välillä aidosti ja kokonaan onnellinen!! <3

Toivottavasti teilläkin on ollut ihana kesä! Palailen blogin ääreen pikkuhiljaa lähempänä syksyä. Saattaa olla, että tässä loppukesästä tipahtelee yksittäisiä postauksia (tai sitten ei, en uskalla varmaksi luvata mitään), mutta viimeistään syksyn tullessa maltan taas istua koneella ja blogien ääressä.

Nautinnollista loppukesää kaikille ihanille lukijoille, kiitos kun jaksatte täälläkin roikkua vaikka postaustahtini onkin järkyttävän epäsäännöllinen ja täynnä pitkiä taukoja. Aurinkoa ja sadetta sopivissa suhteissa, rakkautta ja hyvää mieltä!




Kuvat täältä, täältä ja täältä.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Ja taas haastetta pukkaa

TylyMuija muisti minua kysymyshaasteella. Säännöt ovat seuraavat:

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi.
2. Vastaa 11 kysymykseen jotka sinulle osoitettu ja luo itse uudet 11 kysymystä niille jotka haastat.
3. Valitse 11 henkilöä haastettavaksi ja linkitä heidät blogiisi.
4. Mene heidän blogiinsa ja kerro että haastoit heidät.
5. Ei takaisin haastamista.

Noh, en nyt millään pysty puristamaan tuota yhtätoista faktaa itsestäni joten vastailen vain Tylyn laatimiin kysymyksiin.


1. Lapsuuden lempisatusi? 
Tykkäsin tosi paljon ainakin Petronellasta. Pidin myös siitä sadusta missä oli kaksitoista prinsessaa jotka kävivät aina yöllä tanssiaisissa, en nyt kyllä musta sen sadun nimeä. Yksi lempparisatukirjoista oli Valittujen Palojen Suuri Satukirja. Tykkäsin myös Anni Swanin ja Sakari Topeliuksen saduista ja tietenkin myös Grimmin saduista. Muistaakseni yksi mun lempparisatukirjoista oli Raul Roineen mutta en muista varmaksi. Andersenin saduista en ole koskaan tykännyt. Satujen lisäksi rakastin esim. Rudolf Koivun kuvituksia aivan erityisen paljon.

2. Minkä väriseksi et hiuksiasi ikinä värjäisi? 

Punaiseksi. Hiukseni ovat kyllä olleet punaiset muutamankin kerran mutta se on aina ollut yhtä suuri katastrofi joka kerta.

3. Bravuurisi paistinpannulla?
Kolauttaa sillä jotain päähän....ei mulla ole erityistä paistinpannubravuuria.

4. Miten suuttumus sinussa näyttäytyy?

Kiroiluna ja möykkäämisenä tai sitten totaalisena hiljaisuutena. Osaan olla aika jäätävä ollessani todella vihainen.

5. Typerin tv-sarja ikinä?
BB, Salkkarit, Kaunarit, Viidakon tähtöset, Iholla, mitä näitä nyt on. Typeriä ja turhia.

6. Mitä teet tulevana Juhannuksena? 
Toivottavasti saunon juhannussaunassa ja nautin kauniista maalaismaisemista samalla kun kuuntelen juhannustanssien kaikuja. Todellisuudessa todennäköisesti kiroan hyttysiä alimpaan helvettiin.

7. Olet juuri menossa työhaastatteluun ja saat hikan.Miten toimit?
Pidätän hengitystä ja lopetan sen. Minulle tulee hikka äärimmäisen harvoin ja silloinkin kun se tulee niin saan sen yleensä joka kerta nopeasti loppumaan.

 
8. Kuvaile rumimmat kengät jotka olet omistanut? 

Öh, mulla ei ole koskaan ollut rumia kenkiä...

9. Koska viimeeksi pelasit lautapeliä? 
En muista. Aivan takuuvarmasti uutena vuotena mutta olen mä sen jälkeenkin pelannut, ainakin Ubongoa.

10.Koska olet viimeeksi heittänyt kuperkeikan?
Varmaan viime kesänä. Tai oikeastaan ne oli kyllä ukemeita mutta ei sen nyt tartte olla niin vimpan päälle. ;-)

11. Kauneimmat sanat jotka sinulle on sanottu?
En osaa sanoa. Kysymys on tainnut olla aina enemmän tunteesta ja tarkoituksesta kuin itse sanoista.



Siinäpäp niitä. Olen nyt lisäksi vielä niin ikävä ihminen, että en laita haastetta sen erityisemmin kenellekään erityisesti eteenpäin. Laitan tähän silti 11 kysymystä jos joku vaikka haluaa ottaa haasteen näin lennosta vastaan. =) Jos tartut haasteeseen niin olisi kiva käydä lukaisemassa vastauksesi, joten jätäthän puumerkin kommenttiboksiin, että tiedän tulla vakoilemaan. ;-)

1. Mikä on ollut tähän astisen elämäsi paras tai muuten vaan huippu hetki?
2. Jos saisit valita minkä tahansa yhden taidon niin mikä se olisi ja miksi juuri se?
3. Mitä ihailet toisissa eniten?
4. Mistä erityisesti pidät itsessäsi?
5. Mikä on Suomessa parasta?
6. Mitä haluaisit muuttaa itsessäsi, entä toisissa?
7. Mikä saa sinut ärsyyntymään, jopa suuttumaan?
8. Mikä on parasta mitä olet ikinä syönyt?
9. Jos voisit saada jotakin lapsuudestasi tähän päivään, mitä se olisi?
10. Mitä kosmetiikkaa aiot hankkia seuraavaksi ja miksi?
11. Mikä on parasta kesässä? 
 

Rudolf Koivun kuva täältä.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Tunnustuksia

Heippa ihanat! Vähän on ollut hiljaiseloa tällä puolen. Olen hypettänyt tuoksujuttuja ja lisäksi puuhastellut opinnäytetyöni parissa sen verran runsaasti, että tämä kosmetiikkablogini on hiukan joutunut siitä kärsimään. Kaikenlaisia postausideoita on kuitenkin päässä pyörinyt, katsotaan koska saan aikaiseksi ne toteuttaa.

Vastasin jokin aika sitten saamiini Liebster Blog-tunnustuksiin mutta olen sittemmin saanut kyseisen tunnustuksen vielä pari kertaa. Sigi Zigi Ztyle-blogista ja Elna H Elna imagines-blogista jakoivat kyseisen haasteen minulle, kiitos molemmille!


Olen saanut lisäksi kaksi The Versatile Blogger-tunnustusta.

SÄÄNNÖT

1. Nimeä 15 bloggaajaa.
2. Ilmoita tunnuksesta heille.
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi.
4. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa.
5. Liitä tunnustuksen kuva blogiisi.

Tällä kertaa en jaa tunnustusta eteenpäin, se on kiertänyt nyt niin monet blogit ympäriinsä, että varmaan kaikki lukemani blogit se on jo kiertänyt. Kiitän saamistani tunnustuksista Glitz & Glamin Minnaa ja KosmetiikkaKaaoksen Johista, kiitos! Jos olen jättänyt huomioimatta jonkun niin älähtäkää, on hyvin mahdollista, että olen missannut jonkun jakaman tunnustuksen.

Tässä saattaa tulla toistoa, en jaksa nyt kahlata lävitse mitä kaikkea olen jo itsestäni täällä aikaisemmin paljastanut. ;-)

1. Värjään hiuksiani. Tai vaalennan, ihan mitä termiä itse kukin haluaa käyttää. Lapsena minulla oli valkoiset hiukset, parikymppisenäkin olin vielä ihan vaalea mutta sittemmin hiusten luonnollinen sävy on tummunut, ollen nyt sellainen ei minkään värinen maantienharmaa. Kehitin kuitenkin lapsuuteni, teini-ikäni ja nuoren aikuisuuteni aikana itselleni blondin sielunmaiseman ja identiteetin, joten koen vaaleat hiukset eniten omikseni. Olen kyllä kokeillut myös ruskeita hiuksia ja jopa ihan tummiakin.  

Alla oleva kännykkäkuva ruskeista hiuksista jostain 4:n vuoden takaa, punaiset hiukset viime keväältä ja niitä inhosin, ikävä värjäysvahinko mun kampaajalta. Minulle eivät punaiset sävyt hiuksissa sovi ollenkaan, vaikka pisamainen olenkin.


Tässä vielä vanha kuvakooste erilaisista hiuksista jonka tein jokunen vuosi sitten, hiuksia vuosilta 2004-2007, jolloin olin siis 32-35 vuotias. Ja huomattavasti laihempi. Sniif.



2. Olen jääkiekkoihminen. Olen syntynyt jääkiekkokaupungissa jääkiekkoperheeseen ja se on vähän niin kuin veressä. Joskus esiteininä tuli käytyä katsomassa kaikki oman joukkueen kotiottelut ja tiesin pelaajat ja numeronsa ulkoa jne. mutta nykyään otan aika rennosti. Rahat eivät riitä millään siihen, että kävisi peleissä vaikka se kivaa olisikin. MM-kiekkoa seuraan mutta en aina pysty katsomaan kaikkia pelejä, varsinkin jos on kovin jännää. ;-)

Olen kerran ollut MM-kiekkokatsomossa paikan päällä, se oli Kölnissä muutama vuosi sitten, kun Tsekki lähetti Suomen pojat kotiin. Lennot Kölniin ja takaisin, vajaan viikon majoitus hotellissa lähes Kölnin keskustassa ja liput neljään (vai kolmeen) peliin maksoivat yhteensä suunnilleen sen verran mitä tänä vuonna olisi tullut pari lippua yhteen peliin maksamaan....

3. Kauhean vaikeaa keksiä näitä tunnustuksia. Hmm. En pese hiuksiani päivittäin vaan noin kerran tai kaksi viikossa. Ei ole tarvetta sen tiheämpään tahtiin. Olen myös kokeillut viime aikoina suht rennolla otteella CO-pesuja eli käyttäen pesuun pelkästään hoitoainetta. Sillä systeemillä hiusket tosin joutuu pesemään useammin.

4. Olen tällä hetkellä täysin tuloton. On ollut kiinnostavaa huomata miten vaikea asia se on ihmisille. Totta kai se hankaloittaa omaa elämääni ja on iso rasitus mutta olen huomannut, että joidenkin ihmisten on vaikeata suhtautua toisen rahattomuuteen. Aika moni tuntuu ärsyyntyvän jos asia tulee puheeksi ja aika monen on sitä vaikea tajuta. Minä en vaan kertakaikkiaan voi lähteä shoppailemaan tai kahville tai mihinkään reissuun tuosta noin vaan.

Rahattomuus on monessa suhteessa todella nöyryyttävää. Nyky-yhteiskunnassa ei ole helppoa olla toisen ihmisen elätettävänä. Erityisesti näin naisena olla täysin miehestä riippuvainen. Vihaan sitä! Onneksi tilanteeseen on tulossa muutos viimeistään parin kuukauden päästä.

5. Tykkään valokuvaamisesta. Lisäksi pidän kuvien käsittelystä. Mitään kursseja en ole käynyt vaan ihan vain omaksi ilokseni olen itsekseni opetellut. Molemmissa olen täysin noviisi. Alla olevista kuvista vain alimmainen on kuvankäsittelyohjelmalla käsitelty, joskin esim. taivaskuvassa olen vissiin säätänyt kontrastia. Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.






6. Olen toisinaan aika erakko ja yksinäinen sielu. Haluan välillä päästä eroon kaikesta ja kaikista ja olla hetken aikaa ihan itsekseni, omassa rauhassani ja sulkea koko maailman ulkopuolelle. Jos saisin valita niin haluaisin asua jossain metsän keskellä ilman yhtäkään naapuria, mielellään veden äärellä mutta lähellä palveluita ja helppoja kulkuyhteyksiä. Jep, hirveän helppo yhtälö toteutettavaksi. ;-)

7. Tajusin vasta vähän aikaa sitten olevani aistiyliherkkä. Se helpotti kummasti kun tajusin, että en olekaan joissakin asioissa mikään kummajainen ja friikki vaan on toisiakin ihmisiä jotka kokevat samoin kuin minä. Vaikka tämä ominaisuus joskus elämää hankaloittaakin niin en silti vaihtaisi sitä pois!