keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Ihanaa syksyä ja NYX For Your Eyes Only, Beautiful Green Eyes

Hupsista heijaa, taas on vierähtänyt luvattoman pitkä tovi ilman päivityksiä, pahoitteluni! Olen ollut sekä laiska, kiireinen että vähän tylsistynyt. Kauheasti olisi kaikenlaista uutta ja ihmeellistä ja ihanaakin, kuvaaminen ei vain ole oikein ottanut sujuakseen. Mutta eiköhän tämä tästä taas lähde käyntiin kunhan sattuu sopiva väli.

Nyt pikavilkaisu aika ex tempore osotokseeni, Nyxin For Your Eyes Only, Beautiful Green Eyes-palettiin.


 Se ei ole ollenkaan väreiltään sellainen paletti johon perinteisesti tarttuisin. Olen tietoisesti yrittänyt viime aikoina rikkoa mukavuusrajojani ja yrittää tutustuttaa itseni myös muihin väreihin kuin niihin aina samoihin ja tuttuihin.

Yleensä tartun selkeästi viileisiin; sinivihreä, sininen, vihreä, pinkki eri sävyineen jne. Toki tässäkin paletissa on juurikin tuota samaa värimaailmaa mutta ei ihan niin selkeän puhtaana ja viileänä vaan enemmän murrettuna ja jopa lämpöiseen vivahtavana (en pysty myöntämään, että olisivat lämpimiä ;-) ).

  

Käteen kokeiltuna kaikki värit tuntuivat ihanan pehmoisilta ja jopa kermaisilta. Toiset tuntuivat olevan enemmän pigmenttisiä kuin toiset mutta kaikkiin olin siinä suhteessa ihan tyytyväinen kuitenkin. Kaikki värit ovat aavistuksen hohtavia, varsinkin kolme vaaleinta sävyä. Eivät kimalla kuitenkaan, mitään glitteristä ei tässä paletissa ole.


Kuvat otettu hyvässä luonnonvalossa sisällä, kättä käännetty toiseen kuvaan pikkuisen jotta valo osuisi eri tavalla. Salamaa ei ole käytetty. Swatchit tehty puhtaalle iholle, ei siis pohjustajaa. Värien järjestys sama kuin paletissa.


Olen yhden meikin tehnyt tällä paletilla, josta valitettavasti ei ole kuvia (tyttöjen ilta, meikki valmistui aika myöhään, siinä kohtaa ei enää oikein kuvaaminen ollut mielessä ;-) eikä olisi ollut oikein valoakaan). Olin oikein tyytyväinen siihen miten värit käyttäytyivät ja aamuyöstä kun kömmin kotiin, niin peiliin vilkaistessa sitä väriä jopa löytyi vielä naamastakin. ;-D


Mikään järkyttävän hintainen For Your Eyes Only ei ole. Omani ostin Nonpareil Boutiquesta jossa on ehkä vähän suolaiset postikulut mutta usein tarjouksia (tätä kirjoittaessakin -25%) ja kun sopivasti sovittelee mitä ostaa niin ei ne postikulutkaan silti tee ostoksista mitään kalliita. Omastani maksoin $8 eli noin 6€ (plus postikulut mutta ostin muutakin joten ei ihan huimasti tuota enemmän sitä hintaa tullut).

Mikään suurensuuri paletti ei ole, kuvista näkee toki huonosti mutta jos ajattelette, että tuo kaksipäinen applikaattori on sellainen normaali pieni applikaattori niin saatte ehkä vähän käsitystä.

Hintaansa suhteutettuna sanoisin For Your Eyes Only, Beautiful Green Eyes-palettia erittäin hyväksi! Toki olen vasta sen yhden meikin sillä tehnyt, eli kokemusta ei vallan hirveästi ole kertynyt eikä edes kaikista väreistä. Mutta sanotaan vaikka, että ensivaikutelma on erinomaisen hyvä.

Loppuun vielä kehoitus kaikille katsella Suomen ihanaa syksyä! Valo on on ihan mielettömän kauniin väristä näin syksyisin ja se saa ruskan suorastaan hehkumaan. Puhumattakaan jos aurinko sattuu pilkistämään. Kannattaa kiinnittää huomiota jos et ole aikaisemmin huomannut, kauneudesta kannattaa aina nauttia, varsinkin kun saa elää sen keskellä!

torstai 8. syyskuuta 2011

Hopean kimmellys

Taas on kynsiaiheinen postaus, niitä on nyt tuntunut riittävän. Kuvia on muihinkin mutta niiden kirjoittaminen on hieman työläämpää ja olen ollut hiukan menon päällä viime aikoina ja tulen olemaan jatkossakin. Kynsipostaukset on jotenkin nopeampia ja helpompia mulle tehdä.

Rakastan hopean väristä metallia, lähinnä siis hopeaa ja valkokultaa. En juuri koskaan käytä muun värisiä koruja. Hopea sopii ihonsävyyni kuin nenä päähän ja se on aina tuntunut enemmän omalta, kuin muun väriset metallit. Aikaisemmin postasin  Tallinnan tuliaisista ja siitä postauksesta unohtui yksi mahdottoman ihana lakka, nimittäin Sally Hansenin ihanaakin ihanampi hopeinen #220 Celeb City. *rakkautta*

Lakkasin nämä kynnet kahdella kerroksella Celeb Cityä, joka levittyy mielestäni unelmasti ja tosiaan yhdelläkin kerroksella jo saa peittävää jälkeä jos on oikein huolellinen. Kärkiin lakkasin useamman kerroksen Wet'n Wildin E4600D Kaleidoscopea, joka sekin on yksi tämän hetken superihastuksistani.

Seuraavaksi iso läjä kovin samanlaisia kuvatuksia mutta kun nää vaan oli niin ihanat!! Keskisormi vasemmassa kädessä nysäkynnellä (nyttemmin myös oikean käden keskisormi ;-( ).

Mieletön hohde ja kimmellys auringonvalossa!!






Tämä kuva otettu varjossa.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kirkasta sen olla pitää!

Oli tuossa teemapippalot ja kokeilin huvikseni tehdä neonväriset kynnet. Käyttämäni lakat eivät ihan kaikki olleet varsinaisia neonvärejä mutta melko kirkkaita kuitenkin. Tein sen virheen heti kättelyssä, että en käyttänyt valkoista lakkaa pohjalla ja se taas johti siihen, että lakkakerroksia tuli aivan älyttömästi. Tein tavallaan liukuvärkäykset mutta en töpöttelemällä vaan lakkaamalla (jotenkin en viitsinyt alkaa töpöttelemään). Toiset kynnet onnistuivat paremmin kuin toiset.

Minulla ei ole kuvaa lakoista mutta käytin Flormarin ja Dependin lakkoja sekä kärkiin Wild and Crazyn violetti-turkoosia glitteriä ja koko kynnelle vielä OPI:n Last Friday Night. Käytössäni oli shokkipinkki, pinkihtävä neonkoralli, neonvihreä, neonkeltainen ja sininen lakka.

Näiden kynsien tekeminen oli aika hauskaa mutta hieman työlästä ja monivaiheista. Tykkäsin niistä paljon ja varsinkin ulkona niiden väriloisto tuli edukseen esille.

Sähkövalossa sisällä kynnet olivat ihanan värikkäät mutta eivät näyttäneet varsinaisesti neonvärisiltä. Nämä kuvat otettu varjossa (sormus taisi olla gina tricot:sta...en ole kyllä yhtään varma muistanko oikein).

Auringossa glitterit kimalsivat ihanasti ja värit saivat lisää hehkua, jos mahdollista.




torstai 1. syyskuuta 2011

Keittiökosmetiikkaa, osa IV

Tuossa kesän korvilla satuin sattumalta poikkeamaan Punnitse & säästä kaupassa. En ollutkaan siellä aikaisemmin vieraillut. Mukaan tarttui muutama sata grammaa aivan ihania luomuviikunoita ja lisäksi bongasin hyllyiltä kaikenlaista kivaa jota voi hyödyntää ihonhoidossa!

Mukaan lähti kuitenkin vain kolme tuotetta, kuivattua puolukkaa, mustaherukkaa ja vadelmaa. Jälkimmäisen ajattelin olevan aivan ihanaa turkkilaisen jogurtin kanssa mutta eihän se sitten ollenkaan maistunut sillä lailla vadelmalle kuin olin kuvitellut. ;-( Kasvonaamioihin siis päätyi vadelmakin.

Joskus tuli ostettua sitruunalla maustettua hunajaa ja olen sitä käyttänyt kasvonaamioissa ja ihan pelkiltäänkin kasvonaamiona. En tiedä tekeekö se sitruuna mitään mutta ainakin iho on tykännyt ja tuote on muutenkin tuntunut hyvältä kasvoilla.

Hunajaan olen yhdistänyt mm. noita ostamiani kuivattuja marjoja. Olen tehnyt naamioita marjajauheista yhdistämällä niitä myös turkkilaiseen jogurttiin ja rahkaan, tehnyt aika kamalan näköistä mutta ilmeisen toimivaa sörsseliä sekoittamalla kaurahiutaleita, hunajaa, kuivattua marjaa ja ripauksen maustamatonta jogurttia. Jälkimmäisestä saa myös kuorinnan kun naamion vaikutusajan jälkeen hieroo mössöä kevyesti kasvojen iholla.

Marjajauheet eivät olleet hinnalla pilattuja, muutaman euron maksoivat. Toiset olivat arvokkaampia kuin toiset eli kaikki eivät yhtä halpoja olleet. Lisäksi olisi ollut kuivattuja yrttejä mutta ne jätin vielä toistaiseksi rauhaan mutta aion kyllä jossain vaiheessa käydä niitä ostamassa ja kokeilla mitä kivaa niistä saisi aikaan.


Punaisempi on puolukkaa, tummempi mustaherukkaa. Jostain syystä olen tykännyt tuosta puolukasta eniten. Vadelmasta ei ole kuvia, se on sellaista marjapuuron väristä vaaleanpunaista ja sitä myytiin muovipussiin pakattuna isommassa erässä kuin noita kahta, jotka oli pakattu pieniin lasipurkkeihin.


Olen ollut todella tyytyväinen löytöihini ja myös siihen miten hyvin tällainen keittiökosmetiikka toimii ihollani. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan jos vaan yhtään kiinnostaa itse kokkailla omia kasvonaamioita! Minun ihoni todellakin kiittää näiden naamioiden jälkeen ja sen sekä tuntee, näkee että kokee.

Erityisen kauniiltahan nämä kotitekoiset naamiot eivät juurikaan näytä mutta jos ei kanssaeläjiä haittaa niin väliäkös tuolla! Kuvassa taitaa olla ihan vaan puolukka-jogurtti-naamio, osittain kuivunut. Itse tykkään lykätä kasvoille välillä jotakin joka ei ole käynyt lävitse mahdotonta jalostusmyllyä ja ole täynnä keinotekoisia luontaisenkaltaisia tai ihan kokonaan täysin kemiallisia tuotoksia, erilaisia hajusteita ja säilöntäaineita ja ties mitä.

Netti on pullollaan ohjeita ja vinkkejä kotitekoiseen kauneudenhoitoon, kannattaa googlailla ja poimia itseä eniten miellyttävät vinkit ja ohjeet talteen! Minäkin aina toisinaan näistä kirjoittelen, niin kuin näkyy. ;-)