maanantai 22. marraskuuta 2010

china glaze: Ruby Pumps

Short summary in English at the end of this post.

Rakastan kynsilakkoja ja pitkiä kynsiä. Elämässäni on ollut monia vaiheita, kun en ole voinut pitää pitkiä kynsiä ja kuvittelin vuosikaudet, että kynsilakka sopii vain pitkiin kynsiin. Kynsinauhani ovat aina huonossa kunnossa ilman suhteellisen runsasta jatkuvaa huoltoa. Koska olen myös laiskaakin laiskempi, kynsinauhojen huoltaminen ei aina ole ollut se päällimäinen asia tehtävälistalla. Niinpä en ole juurikaan pystynyt kynsilakkoja käyttämään. Tai oikeastaan en ole halunnut niitä käyttää onnettomien kynsinauhojen takia.

Nyttemmin olen ilokseni ymmärtänyt, että myös lyhyet kynnet näyttävät hyviltä lakattuina! Innostuttuani (lue hurahdettuani) kynsien ja kynsinauhojen hoidosta viime keväänä ihan uudella tavalla (kiitos eräisiin synttärijuhliin tekemäni kynsitarrakokeilun) olen ollut ihan koukussa. Olen kuitenkin pitäytynyt ihan "tavislakoissa" mitä marketeista saa ja pitänyt budjetin pienenä. Himoiten olen katsellut järkyttävän ihania lakkauskuvia eri blogeista ja tyytynyt hiplaamaan pientä markettilakkapullojeni kokoelmaa.

Menin sitten viime viikolla ihan ex tempore ostamaan uuden kynsilakan joka löytyi Kicksistä ja on tuo otsikon ihanainen china glazen Ruby Pumps, ensimmäinen china glaze lakkani. Muistan kommentoineeni (tai ainakin ajatelleeni) jossakin blogissa, että eihän se nyt niin erikoinen ole. Mutta on se vaan kuitenkin tosi nätti!! ;-)


Tarvitsin kipeästi jouluista kynsilakkaa ja mikäs sen jouluisampaa, kuin Ruby Pumps!! Kärkiin sipaisin Mavalan hopeista Glitter Silveriä. Kuvissa nuo glitterkärjet ei tule ihan edukseen esille, livenä kynnet näyttivät paremmilta. Ruby Pumpsin väriä on vaikea saada kuviin oikein. Tosin se mielestäni näyttää ihan eri väriseltä valosta riippuen, että mikä sitten edes on Ruby Pumpsin oikea väri...


Lakka levittyi ihanan helposti, joskin sivellin oli todella kapoinen! Sai olla melko huolellinen ettei tullut kauheasti sotkua ja silti sitä tuli pikkuisen. Mutta harjoitus tehnee mestarin tämänkin lakan kanssa ja minusta vähän tuntuu, että minulle saattaa aikain saatossa kertyä enemmänkin china glazen lakkoja. ;-)



Täytyy sanoa, että tämä on kyllä suosikkilakkani tällä hetkellä, sopii niin täydellisesti vuodenaikaan! Olisi hauska kuulla teidänkin suosikkilakoista jotka mielestänne tuovat joulumieltä tai muuten vaan sopivat hyvin jouluun!

Shortly in English: I love nail polish and long nails. There have been phases in my life when I have not been able to have long nails and for years I thought that nail polish doesn't look good with short nails. Also my cuticles need a lot of work to stay at least in a moderate shape. Too bad I'm really lazy so taking care of my cuticles hasn't always been my top priority. Because of that, I haven't been using nail polish that much.

Thanks to a birthday party and some experimenting with nail stickers I got all dazzled by nail polishes etc. and there doesn't seem to be an end to my enthusiasm. I have been keeping a low profile though and a low budget too. But last week I needed to get a nice and very 'christmasy' nail polish and I ended up with china glaze's Ruby Pumps.

I love it! I decorated my first china glaze nails ever with Mavala's Glitter Silver nail polish and I think my nails looked very 'christmasy' indeed! ;-) I liked the quality of Ruby Pumps and the polish slid nicely. The brush is very thin though and I had to be extra careful not to make a mess with it. All in all I think I may end up with more china glaze polishes.... ;-)

I have to say this is my favourite nail polish at the moment, it suits so well with the season right now! ;-) I would love to hear if you have favourite seasonal nail polishes that bring some happy christmas atmosphere or you think they just suit very well with christmas.

4 kommenttia:

  1. Ruby Pumpsista tuli minunkin suosikkini heti kun sain sen aiemmin syksyllä. Ihanan jouluinen ja kimaltava. Toinen joulu-/talvisuosikki on valkoinen tai tummanvihreä (helmiäis)lakka joko ihan yksistään tai glitterillä. Myös kulta on aina kivan juhlava. En oikein ole vielä innostunut kynsien koristelusta, annan mieluummin kauniin lakan olla pääosassa.

    VastaaPoista
  2. Minusta kynsilakoissa on kivaa juuri vaihtelu. Punaisten ja vihreiden lisäksi tummansininen & hopea -yhdistelmä sopii yllättävä hyvin keskitalveen.

    VastaaPoista
  3. Nekku, täytyykin kokeilla tuota valkoista, jotenkin en ole osannut ajatella sitä kovin jouluisena mutta onhan se todellakin, varsinkin jos löytyy vielä joku jouluinen lisä siihen. Minäkin nautin pelkästä kauniista lakasta mutta yleensä mulla sitten karkaa mopo käsistä, kun haluan vaan sen yhden pienen jutun ja sitten homma meneekin jo ihan överiksi, kun en osaa lopettaa ajoissa. =)

    syysviiru, minä rakastan myös vaihtelua ja suurin osa mun lakoista on sellaisia, millä olen lakannut ehkä kertaalleen, maks kaksi kertaa kynteni. Jotenkin se aina menee siihen, että ostaa jonkun lakan, kun se näyttää niin kivalta ja sitten sillä lakkaa kerran ja se on nähty. Seuraava! ;-D No, nyt ajattelin hyödyntää tuota Ruby Pumpsia vähän enemmän, saa nähdä mitä kaikkea sen kanssa keksinkään tehdä...

    VastaaPoista
  4. IHANA lakka :-----'D Tuli ihan joulu mieleen, ja tunsin sieraimissani piparin ja kanelin utuisen tuoksun.

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.