tiistai 19. lokakuuta 2010

Tangle Teezer

Törmäsin tähän(kin) tuotteeseen ihan sattumalta. Haeskelin netistä ihan jotain muuta, kun jossakin nettisivuilla hetken mielijohteesta päätin kurkistaa linkin "Tangle Teezer" taakse. Kiinnostuin, googlettelin ja lueskelin ihmisten mielipiteitä ja arvosteluja ja päätin haluta kokeilla itsekin.

Kuinka sattuikin sopivasti, olimme juuri tekemässä kaverien kanssa kimppatilausta Gorgeous Shopiin ja heillä sattuu juurikin olemaan kyseinen tuote valikoimissaan. En ollut siis heidän sivuiltaan sitä bongannut, vaikka ennenkin on tullut sieltä tilailtua shampoita yms.

Olen impulsiivinen ja helposti innostuvaa tyyppiä ja tämän suhteen innostuin lukemani perusteella kovasti. Heidän kotisivuillaan (suomeksi ja englanniksi) kerrotaan harjan olevan erittäin hellävarainen ja suorastaan suvereeni takkujen selvittäjä, joka lisäksi lisää hiusten hyvinvointia ja kiiltoa, tasoittaen hiuksen pintaa ja minimoiden harjaamisen/kampaamisen aiheuttamat haitat hiuksen pinnalle. Ei enää katkeilevia ja haaroittuvia hiuksia!

Minä taisin eniten innostua suosituksista käyttää Tangle Teezeria hoitoaineen tasaiseen levittämiseen hiustenpesun jälkeen. Tosin harjan mukana tulleen pienen ohjelehtisen mukaan sitä ei suositella erittäin rasittuneille hiuksille, kuten omani ovat, joten en ole kokeillut. Märkinä olen hiukseni kuitenkin harjannut ja nimenomaan hiuksiin jätettävän hoitoaineen laittamisen jälkeen, koska pesun ja tehokkaan hoitoaineen + sen hiuksiin jätettävän hoitoaineen jälkeenkin päällimäiset hiuskerrokset näyttävät lähinnä epämääräiseltä, rastoja muistuttavalta tuulenpesältä. Ne on pakko selvittää koska jos niiden antaa kuivua tuulenpesäksi, niin näky on aivan järkyttävä eikä kuivana harjaaminen auta enää yhtään mitään.


 Odotin TT:ltä paljon, varmaan vähän liikaakin koska ensikokeilun jälkeen päällimäisenä oli pikkuinen pettymys. Nyt olen käyttänyt sitä noin pari kuukautta ja täytyy sanoa, että vaikka en olekaan siihen erityisen rakastunut ollakseni siitä todella innostunut niin en haluaisi todellakaan myöskään luopua siitä. Enkä ole käyttänyt mitään muuta välinettä hiusteni selvittämiseen koko sinä aikana, kun olen tuon vihreän, vähän kummallisen muotoisen ja näköisen harjan omistanut.

Sillä on helppo selvittää hiukset, joskaan en kauhean selkeästi huomannut sitä ylivertaisen kivuttomaksi, se on yllättävän mukava käteen ja se tuntuu hiuspohjassa aivan mielettömän ihanalle. Joskus saatan harjata sillä hiuspohjaa ihan vain silkasta mielihyvästä jonka pienet muoviset "piikit" saavat aikaan. Selvitin hiukseni aina ennen isolla muovisella, harvapiikkisellä kammalla. En tiedä ovatko TT:n harjakset hellemmät vaiko eivät mutta huomaan harjaavani sillä ainakin hellävaraisemmin.

Vähähiuksisemmat voivat harjata TT:llä varmaan ihan normaalisti, kuin millä tahansa muullakin kammalla/harjalla, mutta runsashiuksisemmat joutuvat harjaamaan osio kerrallaan koska harjakset eivät ole kovinkaan pitkät. TT on helppo pitää puhtaana. Miinusta tulee vähän halvan oloisesta ulkonäöstä ja viimeistelystä. Kokonaisuutena TT on kuitenkin minusta hyvä harja ja arvostaisin sitä varmaankin vielä korkeammalle, mikäli minulla olisi edelleen suorat ja parempikuntoiset hiukset, silloin harjan edut tulisivat varmasti paremmin esille. Omani ostin siis Gorgeous Shopista hintaan £9.77 (~12€), hintavertailua kannattanee tehdä. Ei tämä mikään ihan pakollinen ole mutta suosittelen kyllä kokeilemaan jos on varaa sen verran sijoittaa pienellä riskillä. ;-)

1 kommentti:

  1. Kiitokset vinkistä ja arvostelusta, täytyykin laittaa tollainen harja tilaukseen :)

    VastaaPoista

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.