torstai 28. lokakuuta 2010

Rimmel: 60 Seconds Sky High


Nämä kynnet minulla oli jo jokin aikaa sitten mutta nyt vasta postailen. Ihastuin kaupassa Rimmelin #825 Sky High sävyyn ja se lähti sitten mukaan. Seisotin sitä jonkin aikaa tyhjänpanttina tuossa hyllyllä kunnes tulin ostaneeksi ihanan sinivihreänturkoosin laukun, jonka päätin ottaa käsiveskakseni eräisiinkin kissanristiäisiin. Laukkuostoksilta mukaan tarttui myös pari kerää Novitan Rose mohairia koska en löytänyt laukkuun sopivaa kaulahuivia eli sellainen piti tehdä itse.


Laukku oli heräteostos ja kissanristiäisiin oli aikaa pari päivää eli huivin kanssa piti pitää kiirettä. Päätin sitten tehdä sen helpoimman ja nopeimman kautta eli virkkaamalla. Ohjeen kävin nappaamassa Novitan sivuilta, jota tosin muuntelin koska en viitsinyt virkata kahta erillistä huivia. Kotona vasta tajusin, että tuo Rimmelin Sky High oli justiinsa eikä melkein sekä lankoihin että laukkuun erinomaisen täydellisesti mätsäävä sävy! Jipii!


Tykkään koristella kynsiäni ja teen sen yleensä kynsitarroilla. Seppälästä saa kohtuullisen edullisesti (1.90€) ja ihan kohtuullisen nättejä kynsitarroja. Jostain sitten pätkähti päähän vetäistä päällimmäinen lakkakerros Lumenen Natural Code sarjan #9 Live It Up-sävyllä ja tässä yhteispotretti:


Tuo Rimmelin lakan värisävy ei kyllä yhtään toistu oikein näissä kuvissa mutta on se sentään sinne päin. Kynsiini olin hyvinkin tyytyväinen, pidän erityisen paljon tuosta tarrasetistä. Kynteni olin viilannut melko tasapäisiksi mitä en yleensä harrasta, tykkään enemmän sellaisista pyöreäkulmaisisemmista muodoista.

Vaikka kaippa nuo ovat vielä hyvinkin pyöreät muodoiltaan jollekin toiselle. En ole myöhemmin viilannut tuohon tyyliin, se ei vain ole minun juttuni. Jostain mystisestä syystä lakkaus kesti todella, todella huonosti! Syytin siitä ensin 60 Secondsin laatua mutta täytyy ottaa joskus uusinta sen varmistamiseksi/pois sulkemiseksi. Lakka lähti kuorimaan irti kynsistä jo seuraavana päivänä, harmillisesti juuri ennen kissänristiäisiä ja niiden aikana. Kylläpä otti päähän!


Laukku Aleksi13, Langat HalpaHalli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.