perjantai 24. syyskuuta 2010

Ah, mikä täällä tuoksuu?

Short summary in English at the end of this post.
 
Rakastan hajuvesiä! Toisaalta myös vihaan kaikenlaisia hajuja ja tuoksuja. Minulla on (ärsyttävän) tarkka hajuaisti ja yleensä en pidä siitä, että joku ihminen tuoksuu voimakkaasti ja melko usein saan voimakkaista hajuista ja tuoksuista päänsärkyä. Jostain syystä voin itse lemuta vaikka mille ja kuinka voimakkaasti ilman yllä kertomiani haittavaikutuksia. ;-)

En siedä mieheni deodoranttia. Tai siis se on ihan ok sitten myöhemmin mutta se hetki kun hän sitä laittaa ja jonkin aikaa sen jälkeen ovat sellaisia, että joudun kulkemaan hänen ohitseen puhallellen ja puuskutellen ja hengitellen suun kautta. En vain voi sietää sitä tuoretta deodorantin löyhkää. En ymmärrä miksi se edes löyhkää niin voimakkaasti, ei yksikään minun dödöistäni haise niin voimallisesti edes laittamisen hetkellä. Kuitenkaan mies ei lemua yhtä voimakkaasti kuin vain aamulla.

Hups, otetaas takaisin päin, myönnän kyllä, että minulla on pari aerosol deodoranttia, jotka saavat kämpän yhdeksi lemupilveksi hetkeksi aikaa. ;-) Mutta en toisaalta käytä niitä kovin usein.

No, posti kiikutti minulle kivan paketin tässä eräskin päivä. Sieltä paljastui tällaisia:



Olen tuota Thierry Muglerin Alienia tuoksutellut jo vaikka kuinka ja kauan kaupoissa tuoksuja testaillessani mutta en ollut saanut aikaiseksi tehdä päätöstä haluanko sen vai en. En ollut ajatellut koko Alienia piiiiiitkään aikaan, kun sitten eräänä päivänä se putkahti mieleeni ja kirjoitin sen Googlen hakukenttään. Sittenpä vietinkin hyvän tovin seikkaillen internetin ihmeellisessä maailmassa lueskellen ihmisten kommentteja Alienista ja erilaisia arvosteluja. Jonkun kummallisen päähänpiston seurauksena menin sitten oman Alienin tilaamaan. En ole ihan varma, oliko se fiksua vai ei...


Laatikossa oli mukana pieni tyylikäs "kirjekuori" ja ohjeet mennä tietylle nettisivulle ja kirjoittaa sinne pakkauksesta löytyvä koodi. Kysymys on niinkin yllätyksellisestä asiasta kuin Le Cercle newsletterin tilaamisesta. Tai asia oli esitetty enemmän tyyliin *pääset liittymään sisäpiiriin* mutta eipä sillä niin väliä. En liittynyt sisäpiiriin.

Pidän Alienin pullosta. Se on jännittävällä tavalla hauska ja sen muotokielessä on jotakin joka minua kovasti miellyttää. Värikin on kaunis ja minua viehättää myös se, että pullossa ei varsinaisesti ole korkkia.

Lisäksi pullon design kuvaa mielestäni todella hyvin sanaa alien. Minulle siitä tulee etäisesti mieleen kulttielokuvan Alien avaruusolento, lähinnä tuosta "korkin" muotoilusta johtuen. Mikä ei kylläkään haittaa ollenkaan, tuoksu ei tosin osu yhtään yksiin itse mielikuvan kanssa. =)



Tuoksu sitten. Minun tuoksumuistini ei ihan nyt lunastanut lupaamaansa ja Alienin ensituoksu ei ollutkaan aivan sellainen kuin muistelin. Olen tosin enimmäkseen tuoksutellut sitä aikaisemmin vain niihin paperisiin tuoksulappusiin ja totta kai kaikki tuoksut ovat erilaisia iholla kuin paperilla. Onneksi se ei ole kuitenkaan mitenkään _aivan erilainen_ , kuin mitä muistelin joten ihan tyytyväinen olen ostokseeni.


Noita nettiarvosteluja ja ihmisten kommentteja kyseisestä tuoksusta vähän ihmettelin. Aika moni kuvasi tuoksua hyvin erikoiseksi ja erittäin voimakkaaksi. Lienenkö sitten poikkeus joka vahvistaa säännön, kun olen sitä mieltä, että tuoksu ei ole mitenkään erikoinen ja voimakkaaksi kuvailisin sitä vain sillä hetkellä, kun sitä laittaa ja hetki sen jälkeen. Toki vaikuttaa olevan kovin pysyvä tuoksu, tarttuu ainakin vaatteisiin herkästi ja tuntuu pysyvän niissä pitkään. Mutta muuten koen Alienin naiselliseksi ja puuterimaiseksi, ehkä jopa vähän nostalgiseksi tuoksuksi. Minä pidän!

Laatikosta paljastunut toinen tuoksu onkin sitten ihan sokkona hankittu!! Minulla ei ole ennestään yhtään Lolita Lempickan tuoksua enkä muista noita juurikaan missään aikaisemmin tuoksutelleeni siinä määrin, että olisin varmaksi osannut palauttaa mieleeni yhtään tiettyä Lempickan tuoksua. Jonkinlainen mielikuva minulla kuitenkin oli takaraivossani, että olisin pitänyt niistä. No, niin tai näin, tämän Si Lolita tuoksun ostin lähes pelkästään sen ihanan pullon takia ja koska tuoksun yhdeksi osatekijäksi kuvattiin hajuherne. Rakastan harjuherneen tuoksua, rakastan koko kukkaa!


Pahvipakkaus on mielestäni ihana ja tuo pullo vasta onkin! Jotain todella söpöä! Tuoksu ei sitten ollutkaan mikään kovin erikoinen, valitettavasti. En ole vielä päättänyt edes, että pidänkö siitä vai en. Ensituoksu oli valtava pettymys. Se muistutti minua jostakin mutta en saanut millään mieleeni mistä. Ajan kanssa alun ätäkkyys ja pistävyys helpotti ja tuoksu muuttui ihan kivaksi. Hajuhernettä en sellaisenaan kylläkään bongannut, ainakaan toistaiseksi. ;-(

Kun sitten lisäsin tuoksua iltapäivällä uudestaan, minulle tuli ensituoksun kitkerähköstä pöllähdyksestä mieleeni hämärästi isäni ja päähän pamahti sana "partavetinen". Niin, että minä kuvailisin Si Lolitan ensituoksua partavetiseksi. Hmmm... Tarvitsen todennäköisesti lisää aikaa tämän tuoksun kanssa, varmaankin opin siitä pitämään ja voihan olla, että se hajuhernekin sieltä löytyy vielä joskus! Sitä odotellessa. ;-)


Briefly in English: I have been thinking about bying Thierry Muglier's Alien for a long time but never really could decide whether I want it or not. Then one day it just popped into my mind and I googled it. I spent good amount of time reading reviews and what people think about it and how they feel it. Then I just decided that yes, I really want it! Even though I'm not exactly sure if it was the right decision or not...

I love the bottle. Its form is fun in an exciting way and there is something in its design that appeals to me very much. The colours is beautiful. Its design represents the word alien very well, I think, and reminds me of the cult movie Alien. Even though I don't think the scent itself is any way alienish.

Most of the reviews I read about Alien described it to be a very unusual scent and very strong. I don't know if I'm the exception that confirms the rule, but I don't think Alien is that unusual. It is a strong scent but only right after applying it and some time after it. It is very durable though and sticks to clothes strongly. I find Alien to be very feminine and powder like, maybe even litlle nostalgic. I like it!

Lolita Lempicka's Si Lolita was completely blindly bought. I have never smelled it before (I bought these online) and I have never owned any Lempicka's perfumes before. I did recall that I have smelled something from Lempicka and liked it but I couldn't actually pick any specific scent from my memories. 

I actually bought it because of that gorgeous bottle and because in its description sweet pea was one of the "ingredients". I love, love, love sweet pea! Unfortunately I was so very disappointed how it smelled right after applying it. At first I couldn't grab what it reminded me of  but then, later after re-applying it I vaguely remembered my father and the words after-shave lotion emerged into my mind. At first Si Lolita is very stingy and kind of like after-shave lotion. Then it mutes down some and starts to smell more like flowers. But I still can't pick the sweet pea in it. ;-(. I really need more time with it, although I fear I'm not going to like it.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei!
Mukavaa, että piipahdit blogissani! Ilahdun kovasti kommenteista ja niitä saa mielellään kirjoitella myös vanhoihin postauksiin.

Hi!
Nice of you to drop by in my blog! Comments make me very happy. Don't hesitate to comment on my older posts too.